placeholder

Otteluennakko: FC Lahti – HIFK

FC Lahti tekee paluun kotikentälleen, kun se kohtaa kolmen ottelun mittaisen vieraskiertueen jälkeen HIFK:in Kisapuistossa.

Lahden kausi ei ole kulkenut suunnitelmien mukaan. Voitot ovat olleet hyvin tiukassa. Itseasiassa niitä on kertynyt kymmenestä ottelusta ainoastaan kaksi. Tasapelejä joukkue on napsinut peräti viisi ja tappion karvasta kalkkia on maisteltu kolme kertaa. Sijoitus sarjataulukossa on kahdeksas, joka ei vastaa lainkaan ennakko-odotuksia.

Lahden peliä ovat vaivanneet pelistä toiseen kehno viimeistely ja huolimaton puolustaminen omassa boksissa. Maalipaikkoja joukkue on kyennyt luomaan riittävästi. Huolestuttavammaksi tilanteen tekisi, jos joukkue ei pääsisi edes maalipaikoille. Myös huonolla tuurilla ja kehnoilla pelialustoilla on ollut oma vaikutuksensa Lahden tuloksiin. Tolpat ja rimat ovat kolisseet, erotuomarin vihellykset eivät ole aina olleet suotuisia ja Kisapuiston nurmi on ollut epätasaisessa kunnossa kevään peleissä, eikä se ole tukenut joukkueen pelitapaa. Päinvastoin. Selittelyille ei ole kuitenkaan sijaa; vain tehdyt maalit lasketaan ja pikkuhiljaa alkaa olla korkea aika tehdä tulosta. Etenkin, kun Kisapuiston nurmikin on saanut eheytyä vieraskiertueen aikana parempaan kuntoon.

Sarjanousija HIFK on pelannut kelvollisen alkukauden. Se on pelannut yhden pelin vähemmän kuin Lahti, mutta se on onnistunut kerämään siitä huolimatta kaksi pistettä enemmän kuin lahtelaiset. HIFK on vahva suunnanmuutosjoukkue ja pelaa suurella tunteella. Sen riveistä löytyy paljon mielenkiintoisia pelaajia, kuten HJK:sta punapaitoihin täksi kaudeksi vaihtanut suurlupaus Fredrik Lassas, jo neljä maalisyöttöä saalistanut Otto-Pekka Jurvainen, keskikentän taistelija Jukka Halme ja alati vaarallinen ex-Kuhnuri Pekka Sihvola. Joukkueessa pelaa myös kolme muuta aikaisemmin urallaan Kuhnureita edustanutta pelaajaa, jotka ovat Jukka Sinisalo, Jani Bäckman sekä Ville Taulo.

Lahden pelaajatilanne on varsin mainio, sillä näillä näkymin Toni Korkeakunnaksella on kaikki pelaajat käytettävissään.

Lahti tarvitsee kipeästi pisteitä ja haluaa palata voittokantaan mahdollisimman pian. HIFK:illä puolestaan on nälkä kasvanut syödessä, eikä se kumartele ketään. Tiukka taisto tiedossa, jossa tulee riittämään taitoa, tahtoa ja tunnetta. Viimeisimpään oman kortensa kekoon kantaa kummankin joukkueen äänekkäät kannattajaryhmät.

FC Lahti – HIFK 03.06.2015 klo 18.30 @Kisapuisto

– Miko Heikkinen