placeholder

OmaSP otteluraportti: Tappio Turussa

FC Lahti lähti otteluun pitämään tahtipuikkoa käsissään. FC Inter asettui heti tiiviiseen puolustusryhmitelmään, minkä vuoksi ottelun kuva muodostui selväksi ensimmäisistä minuuteista. Lahtelaisten sommitelmat tuottivat ensimmäisen kunnon vetopaikan Ville Salmikivelle. Laukaus painui maalivahti Henrik Moisanderin syliin.

Varovaisesti aloittanut FC Inter sai paikantynkää vartin pelin jälkeen. Parin paikan myötä FC Inter sai hetkeksi otteen pelistä ja Lahti joutui hetkeksi puolustuskannalle. Turkulaisten rynnistys oli päättyä lahtelaisten vastaiskumaaliin. Santeri Hostikan hieno liike ei kuitenkaan päättynyt maaliin, vaan ohilaukaukseen.

Puolen tunnin kohdalla Jasin Assehnoun piti pallon vaivoin kentällä ja onnistui pelaamaan Teemu Jäntin hyvään vetopaikkaan. Jäntin epäonneksi suoraan syötöstä lähtenyt laukaus osui omaan pelaajaan.

Ensimmäisen puoliajan loppu meni molemmilta nyhjäämiseksi. Tauolle poistuttiin maalittomassa tilanteessa.

FC Inter sai rakennettua hyvän tilanteen heti toisen puoliajan alussa. Hassan Sesay katkaisi keskityksen oman maalin edessä viime hetkellä. Tilanteiden jälkeen Lahti sai rytmistä jälleen kiinni. Peli aaltoili päädystä toiseen. Kumpikaan joukkue ei päässyt todella vaarallisiin maalipaikkoihin, joten peli pysyi tiukasti 0-0:ssa. Lahtelaisten hyökkäykset pysähtyivät turhan usein kehnoihin ratkaisuihin tai epätarkkoihin syöttöihin.

66. minuutilla ottelu sai käänteen, kun FC Inter meni kulmapotkusta johtoon. Joona Järvistö pukkasi pallon etukulmasta verkkoon. Maalin jälkeen Lahden oli pakko laittaa paukkuja hyökkäykseensä. Se avasi Interille paikkoja vastaiskuihin ja sellainen aukesi 74. minuutilla lahtelaisten sekoilun päätteeksi. Lahti selvisi tilanteesta säikähdyksellä.

Pirteästi esiintynyt Jäntti pääsi laukomaan hieman ennen rangaistuspilkkua 79. minuutilla. Juoksusta lähtenyt kanuuna viuhui kuitenkin selvästi yli. FC Inter lopetti lahtelaisten rimpuilun 85. minuutilla. Albion Ademi pääsi tuikkaamaan pallon maaliin ja peli oli sillä selvä. Pisteetä jäivät Turkuun, minkä ansiosta FC Inter teki selvän eron karsijan paikkaan.

FC Lahti

Forsman

Hauhia – Voutilainen – Sesay (Stenio 67′)

Assehnoun – Paananen – Gela – Jäntti – Hertsi (Osipov 81′)

Salmikivi – Hostikka (Anier 67′)

Varoitukset

Assehnoun 76′