placeholder

OmaSP otteluraportti: FC Lahti pistejakoon Vaasassa

Ensimmäisellä puoliajalla riitti tapahtumia. FC Lahti tuli otteluun hyvällä ilmeellä, mutta kulmapotkujen puolustaminen tuotti isoja ongelmia.

FC Lahti siirtyi johtoon jo ottelun viidennellä minuutilla. Lahtelaiset riistivät pallon keskialueella, minkä jälkeen Pavel Osipov pääsi nousemaan vasemmalta puolelta kohti vaasalaisten maalia. Osipovin tarkka keskitys löysi keskeltä rynnineen Stenion ja sen tuloksena pallo vieri vastustamattomasti verkkoon.

Lahtelaiset olivat mennä jo 2-0 johtoon, kun peliä oli pelattu alle kymmnen minuuttia. FC Lahti sahasi VPS:n puolustuksen ja lopulta pallo kimposi täysin vapaaksi jääneelle Santeri Hostikalle, jonka viimeistely oli tällä kertaa epätarkka.

VPS piti välistä palloa, mutta FC Lahti esitti parhaat hyökkäykset pelin alussa. Vartin kohdalla Lahti tuli taas vasemmalta ja pallo pelattiin taidokkaasti Steniolle, jonka laukauksen VPS-vahti Samu Volotinen torjui. VPS oli silti se joukkue, joka iski seuraavaksi, tällä kertaa kulmapotkusta. Rangaistusalueella puolustanut Xhevdet Gela ohjasi keskityspallon epäonnekseen omaan maaliin.

Pari minuuttia myöhemmin FC Lahti sai taas maalipaikan. Mikko Hauhian pitkä rajaheitto päätyi noin pariinkymmeneen metriin Hassan Sesaylle, jonka volley viuhui niukasti yli. Tästä muutama minuutti ja Aleksi Paananen pääsi tälläämään vasurilla. Maanuoliainen päätyi Volotisen syliin.

VPS rokotti lahtelaisia 27. minuutilla kulmapotkusta. Vaasalaisten harjoiteltu kuvio päätyi vitosen viivalle ja Aubrey Davidille, joka tälläsi pallon Oskari Forsmanin selän taakse. Ensimmäinen puolisko ei enää lisämaaleja tuonut.

Toisen puoliajan alkajaisiksi Volotinen nollasi Hostikan laukauksen. Hostikka kynäsi vaasalaisten Joonas Vahteran solmuun ja laukoi vasurillaan kohti takakulmaa. Volotinen ehti kuitenkin näppeineen väliin. Nopeasti kävi selväksi, että VPS antoi lahtelaisten pitää palloa ja keskittyi itse puolustamaan.

VPS:n vetäytyessä FC Lahti ei enää päässyt hyökkäämään nopeasti. Maalintekopaikkoja haettiin pitkien hyökkäyksien kautta, mikä näytti hetkellisesti sopivan hyvin kotijoukkue VPS:lle. 73. minuutilla VPS oli jälleen vaarallinen erikoistilanteessa. Forsman selvitti vaasalaisten lähentelyt hyvällä torjunnalla.

FC Lahden painostus tuotti tulosta reilut kymmenen minuuttia ennen loppua. VPS menetti pallon keskialueella ja Lahti käänsi hyökkäyksen vaasalaisten maalia kohti. Vaihdosta sisään tullut Henri Anier päättipitkän kuivan putkensa tälläten kaukaa 2-2 -tasoituksen. Laukaus pomppasi tarkasti tolpan kautta verkkoon.

Ottelun lopussa kummassakin päässä tapahtui, mutta maaleja ei enää tullut. Pistejako jätti molemmalle joukkueelle ristiriitaiset tunnelmat. Lahtelaisten päävalmentaja Toni Korkeakunnas tiivisti ottelun napakasti.

–Tietyllä tapaa on todella kaksijakoiset fiilikset. Meiltä ehjä hyvä peli pois lukien kaksi huonosti puolustettua kulmapotkua. Saatiin lähemmäs 20 laukausta Vaasassa, mikä osaltaan kertoo, että pelattiin tosi vahva vieraspeli, Korkeakunnas kehui.

Päävalmentajan mukaan joukkueen pelillinen ilme on taas siinä jamassa kuin pitääkin.

–Jos on puhuttu meidän pelillisestä lamasta niin se on kyllä nyt ohi. Olen tosi tyytyväinen meidän tekemiseen, me haluttiin enemmän voittaa tämä peli ja oltaisiin voitu ekan viiden minuutin jälkeen johtaa jo kolmella maalilla, Korkeakunnas kertasi.

Joukkueen tilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä. Seuraavassa ottelussa Henri Anier on tosin sivussa otettuaan keltaisen kortin Vaasassa. Se tietää virolaiselle pelikieltoa.

–Monelle pelipaikalle on laittaa hyviä pelaajia ja on tosi tärkeää saada vaihdosta virtaa. Sitä on tullut ja tänäänkin saatiin vaihtojen kautta tuotua vielä lisää meidän pelaamiseemme, Korkeakunnas tuumasi.

FC Lahti

Forsman

Taimi – Vjatkin – Hauhia

Hertsi (Anier 65′) – Paananen – Gela (Salmikivi 46′) – Osipov – Sesay

Stenio (Jäntti 85′) – Hostikka

Varoitukset:

Osipov 61′

Anier 80′