FC Lahden pelaajat olivat tiistaina 30 metrin nopeustesteissä Pajulahdessa. Testien tulokset olivat varsin hyvät ja kertoivat valmennustiimille talven harjoittelun menneen perille.
– Oikeastaan jokainen yksilö paransi huomattavasti tammikuun testeistä, mikä olikin toivottavaa. Antaa ehkä sellaista osviittaa, että harjoittelun jaksottamisessa sekä rasituksen ja palautumisen seurannassa on onnistuttu hyvin. On saatu voima- ja nopeusharjoittelusta tehoja irti, Lahden fyysinen valmentaja Toni Huuhka kertoo.
– Joukkue on nopein ikinä, mitä Lahdessa on ollut. On tullut selkeätä parannusta aikaisimpiin vuosiin. Valmentaminen on tiimityötä ja kokopäiväisesti fyysisenä valmentajana toimiva Toni Huuhka on tehnyt todella hyvää työtä, päävalmentaja Toni Korkeakunnas kehuu.
Lahti on pelannut talven aikana aktiivista jalkapalloa ja tuossa pelitavassa nopeille pelaajille on todellakin käyttöä.
– Kiva nähdä, että testien perusteella suuntaus on oikea. Testeissä kontrolloidaan sitä, miten on harjoiteltu. Ei voiteta tai hävitä niiden perusteella, mutta fyysisesti ollaan ainakin valmiita. Pelaajalle antaa itseluottamusta, että tietää olevansa nopea ja kerkeävänsä. Pelienkin perusteella pelaajat pystyvät noudattamaan sitä pelitapaa, Korkeakunnas sanoo.
Lahden fyysisen valmennuksen lankoja käsissään pitävä Huuhka on nauttinut saamasta vastuustaan.
– Tosi hyvin mennyt! On ollut iso vastuu fyysisen harjoittelun ohjaamisessa ja organisoimisessa. Tässä on hyviä ihmisiä ollut ympärillä. Mikko Poutiainen auttaa pelaajien kanssa, mitkä tarvitsevat enemmän apua kuntouttamisessa. Ojasen Tommi on ollut jeesaamassa rasituksen ja palautumisen seurannassa. Miettisen Janne Aikasykkeeltä teki neljän päivän seurannan, minkälainen arjen aktiviteetti tukee pelaajan palautumista parhaiten. Tärkeää tietoa kautta varten, kun on suhteellisen paljon pelejä. Pelaajille pidetään aiheesta pienimuotoinen luento torstaina, Huuhka selventää.
– Resursseihin nähden on pystytty huomioimaan yksilöt harjoittelussa hyvin, silleen onnistunut jakso tähän mennessä. Kausi vasta starttaa. Silloin päähuomio on pitää pelaajat tuoreina ja ilman vammoja, Huuhka jatkaa.
Tulevaa sarjakautta Huuhka odottaa innoissaan.
– Onhan meillä osittain aika nuori ja uudistunut joukkue. Varsinkin tuloksellisesti pelit ovat menneet ihan hyvin. Tasainen ja haasteellinen kausi tulossa. Paljon mahdollisuuksia. Ei ole joukkuetta, jota ei voitaisi voittaa. Innostavat fiilikset, Huuhka fiilistelee.
Omassa roolissaan Huuhkan pitää olla jatkuvasti valppaana.
– Omaa ruutua ajatellen pitää olla koko ajan ajan hermolla. Pitää pystyä reagoimaan, miten pelaajien kunto heittelee. Suorituskyky pitäisi olla mahdollisimman hyvä koko ajan, Huuhka tietää.
Lahden Ammattikorkeakoulusta kaksi fysioterapeuttiopiskelijaa ovat tekemässä pelaajien palautumiseen liittyvää opinnäytetyötä.
– He tekevät kerran viikossa välimittaukset ja me reagoimme siihen, jos tarvetta on, Huuhka valottaa.
Yhteistyöseura Fluminensesta saapunut Euller on ollut toistaiseksi sivussa tositoimista. Polven kuntouttaminen on kuitenkin sujunut hyvin.
– Eullerin kanssa ollaan tehty paljon hommia hänen Suomeen tultuaan. Lähtötilanne ei ollut ihan niin hyvä kuin oltaisiin toivottu. Euller on mennyt todella paljon eteenpäin ja ensi viikolla hän saattaa osallistua harjoituksiin polven kestävyyden mukaan. Toinen pitkäaikaispotilas eli Jussi Länsitalo kävi vähän aikaa sitten pienessä polvioperaatiossa, mutta hänen kuntoutuminen on ihan ajallaan, Huuhka valaisee.