FC Lahden kahdessa edellisessä liigaottelussa Ilvestä ja PK-35:ta vastaan torjuntavastuuta kantanut Miikka Mujunen sairastui viime viikon loppupuolella ikävään flunssaan. Pystyykö hän pelaamaan tulevana torstaina FC Interiä vastaan, se on vielä kysymysmerkki.
– Vielä on paha sanoa. Torstai illalla se alkoi ja perjantai päivällä paheni. Tällä hetkellä on pakkolepoa kaikesta liikunnasta, Mujunen kertoo.
Mujunen teki liigadebyyttinsä jo reilut pari vuotta sitten, mutta ennen maaottelutaukoa hän pelasi ensi kertaa maalinsuulla kahdessa liigaottelussa peräkkäin.
– Helpotti, että sai toisen pelin putkeen, ettei aina yksittäisiä pelejä sieltä täältä. Itselle PK-pelin jälkeen jäi sinänsä ihan positiivinen fiilis. Saatiin tärkeät kolme pistettä. Molempien pelien jälkeen jäi hampaankoloon, ettei saanut sitä nollapeliä, mitä haki, Mujunen harmittelee.
PK-pelissä Mujunen nousi ottelun hahmoksi viime hetken pelastuksillaan. Valmennusjohdolta nuorukainen sai rohkaisevaa palautetta.
– Ilves pelin jälkeen ei olla niinkään käyty asioita oikeastaan läpi. PK-pelin jälkeen sain ihan positiivista palautetta. On asioita, mitä pitää korjata, mutta sitten on niitä positiivisia asioitakin, Mujunen kertoo.
PK-pelin viime hetket olivat katsomossa istuneille lahtelaisille erittäin jännittävät ajat, kun paine lahtelaismaalilla yltyi. Kentän puolella aikaa jännittämiseen ei kuitenkaan jää, vaan keskittyminen on seuraavassa tilanteessa.
– Ei sinänsä painetta tule. Pelin keskellä keskittyy pelaamiseen, eikä siihen tulokseen. Totta kai pikku ajatus oli, että pakko klaarata tämä loppu, että saadaan kolme pistettä. Normaaleilla fiiliksillä, Mujunen miettii.
Maaottelutauko tuli joukkuelle tarpeeseen.
– Tuli hyvään saumaan. Saatiin muutenkin vähän ajatusta pois jalkapallosta, kun nyt tulee paljon pelejä ja harjoituksia. Sitten taas jaksaa painaa otteluruuhkat hyvin ja positiivisin mielin, Mujunen naulaa.
Torstaina Lahti pelaa ensimmäistä kertaa tällä kaudella Lahden Stadionilla. Vieraaksi saapuu FC Inter, jonka pitkäaikainen päävalmentaja Job Dragstma erosi tehtävistään juuri maaottelutauon kynnyksellä. Tällä hetkellä turkulaisryhmässä vetovastuuta kantaa Dragstman luotettu kakkosmies Jami Wallenius.
– Luulen, että tosi kova ja sisuuntunut joukkue. Kaikki tietää, että niillä on ollut vaikeata alkukaudella. Heillä on hyviä pelaajia ja varmasti hyvä valmentaja taustalla. Sieltä tulee kova joukkue joka haluaa varmasti voittaa, Mujunen tietää.
Perjantaina alkavia EM-kisoja Mujunen aikoo luonnollisesti seurata.
– Ajattelin seurata niin hyvin kuin pystyy. Ei nyt varmasti joka peliä tule katsottua, Mujunen sanoo.
Maalivahtilupauksella on omat voittaja- ja maalivahtisuosikkinsa kisoissa.
– Sanon, että Saksa voittaa, toivon että Espanja voittaa. (Gianluigi) Buffon on aina varmuus maalilla, mutta siellä on monia hyviä maalivahteja. Kirkkaimmat tähdet ovat Buffon ja (Manuel) Neuer, haastaja Joe Hart, Mujunen vinkkaa.
19-vuotias Mujunen on kehittynyt tasaisesti vuosi vuodelta.
– Fyysisesti olen saanut voimaa paljon enemmän, mitä vuosi sitten on ollut. Teknisesti aika lailla on pysynyt samanlaisena tekeminen, viime kaudellakin oli hyvät tekniset ominaisuudet. Pelilliseen varmuuteen olen saanut siirrettyä sitä. Pelillinen varmuus on kehittynyt tosi paljon varmasti Akatemian pelien myötä, olen saanut pelata paljon siellä. Kehitettävää löytyy monella osa-alueella tietenkin. Tiettyjen tilanteiden päätöksen teko, se on ollut vaikeata. Jalalla pelaamista pitää harjoitella vielä paljon. Kaikkea aion harjoitella, että tulen paremmaksi, Mujunen analysoi itseään.
Nuorten maajoukkueiden vakionimiin kuulunut Mujunen odottelee kutsua Tommi Kautosen luotsaamaan U-21 maajoukkueeseen.
– Totta kai olen ajatellut, milloin kutsu tulisi. Siellä on ollut nyt hyviä maalivahteja, Otso Virtanen ja Saku Eriksson. Toivoisin, että viimeistään ensi vuonna kutsu tulisi. Aina olisi hienoa päästä edustamaan Suomea maaotteluissa. Se ei tule kuin pelaamalla pelejä hyvin, Mujunen paaluttaa.