Matti Klinga jatkaa FC Lahdessa

Klinga debytoi Lahdessa jo kaudella 2011 ja oli suuressa roolissa viemässä Lahtea Ykkösen voittoon ja nostamassa Lahtea liigaan. Hänen Veikkausliiga-debyyttinsä tapahtui seuraavana vuonna FC Lahden paidassa. Hän ehti voittamaan Lahdessa myös liigapronssia kaudella 2014. Klinga siirtyi Lahdesta Helsinkiin ja sieltä edelleen Seinäjoen Jalkapallokerhoon, josta mies palasi kotiin kaudeksi 2019. Yhteensä Klinga on pelannut 205 liigaottelua, joissa on syntynyt kymmenen osumaa.

Klinga itse iloitsee siitä, että pääsee olemaan osa viime kaudella alkanutta Zenelin aikakautta ja jatkamaan siitä, mihin viime kausi jäi. Hänen mukaansa joukkue näyttää hyvältä jo nyt. Klingan mukaan hän haluaa parantaa viime kaudesta koko joukkueen ohella.

– Minulla on hyvät fiilikset sopimuksesta. Pääsen jatkamaan siitä, mihin viime kaudella jäimme. Joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa ja joukkue näyttää jo nyt hyvältä. Runko on tuttu ja sen päälle on hyvä rakentaa. Omaan silmään tuleva joukkue näyttää lupaavalta. Minä ja koko joukkue haluamme parantaa viime kaudesta ja mennä eteenpäin. Kaikessa voi tulla paremmaksi. Viime kauden pohjat ovat hyvät, joten muutama napsu lisää ja saavutamme tavoitteet, Klinga kertoo.

FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli on iloinen Klingan jatkosopimuksesta. Hän pitää Klingaa tärkeänä osana joukkuetta. Zenelin mukaan Klinga on esimerkillinen ammattilainen ja joukkuepelaaja.

– On erittäin tärkeää, että Klinga jatkaa meillä. Hän tuo omat vahvuutensa meidän keskikentälle. Klingalla on kyky nähdä peliä ja hän kykenee tekemään peliä edistäviä ratkaisuja. Hän vie peliä eteenpäin. Meillä on hyökkäyksessä nälkäisiä kavereita, joille Klinga pystyy toimittamaan palloa. Myös joukkueen jatkumo on tärkeää. Klinga tuntee jo pelaajat, joten yhteyttä ei tarvitse rakentaa alusta. Hän on loistava joukkuepelaaja ja ammattilainen kaikessa tekemisessään, joten olen erittäin iloinen sopimuksesta, Zeneli hymyilee.

Kaudesta 2011 Klinga on pelannut sarjaotteluita FC Lahden paidassa jo komeat 125 kappaletta.