placeholder

Matheus Alves jatkaa Lahdessa kauteen 2016

FC Lahden kaudelle 2015 aloittama pelaajayhteistyö laajenee kattamaan myös pelaajien ja valmentajien kouluttamisen sekä yrityskumppaneiden bisnesmahdollisuuksien edistämisen.

Kauden 2015 FC Lahden maalipörssin ykkösmies Matheus Alves oli alkavan yhteistyön ensimmäinen konkreettinen hedelmä. Yhteistyölle on solmittu nyt jatkoa ja samalla Matheus Alvesin sopimus myös ensi kaudelle 2016 on saatu maaliin. Uusi yhteistyösopimus seurojen välillä mahdollistaa pelaajien ja valmentajien leirityksen kerran talvessa Fluminensen toimesta ja järjestämänä. Sopimus mahdollistaa myös erikoisehdoilla kolmen pelaajan lainan FC Lahteen kauden aikana.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnas matkustaa marraskuussa kakkosvalmentajan kanssa Rioon katsastamaan sopivia pelaajia. Matkalla Korkeakunnas tutustuu Fluminensen valmennus- ja toimintametodeihin ja vaihtaa ajatuksia suomalaisista ja lahtelaisista käytännöistä. Marraskuussa leiritykselle matkustaa myös kaksi FC Lahti-yhteisön talenttia. Pelaajat osallistuvat oman ikäluokkansa harjoituksiin sekä muuhun toimintaan ja pääsevät tutustumaan muutenkin brasilialaiseen jalkapallokulttuuriin. Pelaajat valitaan lähiaikoina.

Yhteistyö mahdollistaa myös bisnesmahdollisuuksia FC Lahden kumppaneille. Ensimmäiseksi tilaisuuteen tarttui Halton. Brasilia on latinalaisen Amerikan suurin talous ja tarjoaa merkittävää markkinapotentiaalia yrityksille. Jalkapallon merkitys bisnesihmisten keskuudessa on valtava.

– Fluminense-yhteistyö täydentää loistavasti aktiivista Hollanti-yhteistyötämme Joonas Kolkan kanssa. Fluminenselle on tärkeää saada pelaajia Eurooppaan ja tämä hyödyttää meitä. Kiristetään sitten nauhoja kentällä tai väännetään bisnestä, FC Lahdella on väylät auki sekä Euroopan sydämeen että Brasiliaan. Yhteistyö on myös helppoa Suomen brasilialaisen Marco Manson toimiessa Fluminensen virallisena edustajana, toteaa tyytyväinen FC Lahden toimitusjohtaja Tomi Honkanen.

Rio de Janeirosta kotoisin oleva Fluminense on Brasilian suurimpia jalkapalloseuroja ja tärkeä nuoria pelaajia kehittävä seura. Maan mestaruuden seura on voittanut neljästi.