placeholder

LAUTP liittyy FC Lahti United -leiriin

– LAUTP:n tavoitteellisuus ja tuloksia tuottanut laadukas työ nuoremmissa ikäluokissa sopivat erinomaisesti FC Lahden United-toimintaan. Seuran joukkueita esiintyy niin laatuturnausten kärkitaistoissa kuin Etelä-länsi-liigassa. Uskomme yhteistyön palvelevan erinomaisesti Lappeenrannan seudun nuoria lahjakkuuksia kuin myös FC Lahden laadukkaan yhteistyöverkoston ulottuvuutta, taustoittaa FC Lahden toimitusjohtaja Tomi Honkanen yhteistyön virallistamista.

LAUTP on perinteikäs kasvattajaseura, joka on perustettu 1993. Sen juuret kuitenkin ulottuvat aina vuoteen 1946. Jäseniä seuralla on noin 300. LAUTP:lla on hyvät olosuhteet Lappeenrannan Lauritsalassa. LAUTP:n puheenjohtaja Keijo Pylkkänen on myös mielissään yhteistyön virallistamisesta

– United-toiminnan yhteistyösopimus mahdollistaa eri ikäluokkien eniten kehittyneiden pelaajien osallistumisen laadukkaisiin turnauksiin Suomessa ja Euroopassa. FC Lahti on jo pitkään tehnyt erinomaista työtä nuorten pelaajien kanssa ja lisäksi seura tunnetaan luotettavana yhteistyökumppanina Suomessa ja ulkomailla. United-yhteistyö sopii LAUTP:lle erinomaisesti. Meillä on eri ikäluokkien joukkueiden päivittäinen toiminta jo hyvällä tasolla. Muun muassa P12 & P11 -poikien valmennuksesta vastaa Veikkausliigassa kautta aikojen eniten maaleja tehnyt suomalainen pelaaja, Saku Puhakainen. Sakukin siirtyi aikanaan Lappeenrannasta Lahteen. Sopimuksen myötä meillä on tarjota valmis pelaajapolku seuraavalle LAUTP lähtöiselle tulevalle liigapelaajalle, kertoo LAUTP:N puheenjohtaja Keijo Pylkkäinen.

FC Lahti United osallistui HJK Cupiin kahdella joukkuella. Vuonna 2005 syntyneet sijoittuivat hopealle ja 2006 syntyneet viidenneksi. Nuoremman ikäluokan joukkueessa LAUTP:sta olivat mukana Misa Puhakainen ja Elias Seppälä. Seuraavaksi FC Lahti United osallistuu 2004 syntyneillä Puolassa lokakuussa järjestettävään turnaukseen ja 2006 syntyneillä Barcelonassa maaliskuussa järjestettävään turnaukseen.