placeholder

Lahti varasti pisteet Helsingistä Josun pommilla

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasaista keskikentän vääntöä, jossa ei paikoilla juhlittu. Kotijoukkue IFK hallitsi palloa ja Lahti joutui rikkomaan, mutta vaarallisille paikoille ei punapaitainen IFK päässyt. Lahden parhaat paikat siunaantuivat Josulle, jonka tulinen veto meni niukasti ohi maalin ja Jani Tanskalle, joka pääsi ampumaan erikoistilanteen jälkeen. Topparijärkäleen veto kuitenkin kohosi reilusti yli maalin.

IFK hallitsi myös ottelun toista jaksoa, mutta Lahti puolusti tiiviisti ja pyrki nopeisiin vastaiskuihin. Tunnin kohdalla Mustapaitojen vastaisku tuotti tulosta. Jasin Assehnoun vaihtoi taidokkaasti puolta Josulle. Jean-Christhope Coubronne teki pystyjuoksullaan tilaa, jolloin Josu sai jalkansa vapaaksi. Espanjalaisen tarkka laukaus painui hyvän ottelun pelanneen IFK-vahti Arnold Origin taakse ja FC Lahti johti 1-0.

Lahden maalin jälkeen Lahti sai kevyesti otetta, pakotti IFK:n roiskimaan ja onnistui rakentamaan hyökkäyksiä. Coubronne pääsi ampumaan vaarallisesti Josun esityöstä, mutta Origi torjui laukauksen kulmaksi. Hetkeä myöhemmin Josu ampui kaukolaukauksen tolppaan.

Aivan ottelun lopussa IFK hyökkäsi riskillä, mutta Lahti pelasi maltilla, puolusti tiiviisti ja purki pallot nöyrästi kauas Patrick Rakovskyn maalilta. 90 minuutin jälkeen ottelun kreikkalainen erotuomari Georgios Kominis puhalsi pelin päättyneeksi ja käynnisti lahtelaisten voitonjuhlat. Rakovskyn nollapeli oli hänen ensimmäisensä liigassa. Liigadebyytit FC Lahden paidassa tekivät toppari Mikko Viitikko ja hyökkäyspään pelaaja Gaël Etock.

Ottelun jälkeen täyden ottelun FC Lahden keskikentällä uurastanut Matti Klinga oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen. Hän kuitenkin suomi hiukan omiensa peliesitystä. Klingan mukaan Lahti sortui roiskimaan palloa liikaa.

– Tämä oli tärkeä voitto ja hyvät pisteet. Ottelussa ei pelillisiä hienouksia nähty. Meidän oli tarkoitus pelata enemmän maassa ja pelata enemmän jalkapalloa. Ensimmäisellä jaksolla roiskimme liikaa. Toisella jaksolla se ehkä parani hieman. Ottelussa oli myös hyviä juttuja. Puolustimme hyvin. Meillä on vielä kehitettävää, että saamme ehjän 90-minuuttisen. Nyt palaudumme ja valmistaudumme perjantain otteluun, Klinga nostaa katseensa tulevaisuuteen.

FC Lahti on tulessa jo perjantaina 19. huhtikuuta, jolloin Lahden Kisapuistoon saapuu FC Inter Turusta. Ottelu alkaa 18.30.

FC Lahti:

Josu

Rakovsky; Penninkangas, Hauhia, Tanska, Coubronne; Assehnoun, Virta (v) (62′ Jäntti), Klinga (v), Josu; Salmikivi (v) (71′ Viitikko), Törnros (62′ Etock)