placeholder

Kuningas: ”Hyvä siitä tuli”

FC Lahti kaatoi sunnuntaina kotonaan Ilveksen lukemin 3-1. Voiton takuumies oli liigadebyytin tehnyt Mikko Kuningas, joka oli alustamassa Kuhnureiden ensimmäistä maalia ja viimeisteli itse voitto-osuman näyttävän yksilösuorituksen päätteeksi.

Kuningas oli tyytyväinen omaan esitykseensä.

– Tuli tälläinen hyvä onnistuminen. Sai latautua huolella tähän peliin. Tiesi, että on avauskokoonpanossa ja oli pari päivää aikaa. Ei siinä mitään. Tulin samalla tavalla kuin muihinkin peleihin, kovalla vauhdilla ja tahdolla. Hyvä siitä tuli, Kuningas aloittaa.

Kuninkaan maali oli komeata katseltavaa ja oiva osoitus nuorukaisen pelirohkeudesta.

– Drilon Shala laittoi siihen keskelle minulle pallon. Pääsin vapaasti keskeltä kääntymään ja yllättävän paljon sieltä löytyi tilaa lähteä kuljettamaan. Pääsin jopa viimeistä linjaa vastaan. Olisikohan ollut sitten Aristote Mboman oikealla laidalla ja laitapakki lähti vähän haistelemaan syöttöä. Tuli vielä enemmän tilaa keskelle ja pääsin laukaisupaikkaan. Vähän epäonnistui laukaus, mutta meni sitten maalin tolpan kautta. Hieno fiilis, Kuningas kertoo hymy kasvoillaan.

Pelin loppupuolella Kuningas näytti kärsivän jalkakrampeista, mutta kellotti siitä huolimatta täydet minuutit. Kramppien syy oli hieman yllättävä.

– Taisi mennä tuuletuksen piikkiin krampit. Tuli vähän liian innokkaasti liu´uttua. Sen jälkeen rupesi etu- ja takareidet vähän pistelemään. Onneksi ei pahemmin krampannut, vaan jaksoi koko pelin, Kuningas naureskelee.

Alkukauden Kuningas on pelannut Lahti Akatemian mukana kakkosdivisioonassa. Sopeutuminen liigatasolle onnistui melko vaivatta.

– Tempoa oli enemmän kuin kakkosen peleissä, mutta kun sai latautua rauhassa ja oli itseluottamusta, ei ollut oikein vaikeuksia, Kuningas sanoo.

Jatkossa minuutteja on tarkoitus kerryttää liigatasolla.

– Totta kai sitä haluaa täällä pelata. Se on omista näytöistä ja tahtotilasta kiinni pelaako täällä vai Akatemiassa, Kuningas päättää.