placeholder

Kotijoukkue-turnaus Porissa

FC Lahti avaa kautensa Porissa Kotijoukkue-turnauksessa. Karhuhallissa pelattavassa cup-muotoisessa turnauksessa pelataan perjantaina välierät ja lauantaina finaalit. FC Lahden lisäksi turnaukseen osallistuvat SJK, Ilves ja porilainen FC Jazz. Välierässä Lahden vastustajaksi arvottiin hallitseva Suomen mestari SJK.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen mukaan turnaus tulee olemaan iso näytönpaikka etenkin nuorille pelaajille, sillä turnauksen jälkeen pelaajien kanssa tullaan keskustelemaan jatkosta. Lisäksi joukkue pääsee testaamaan harjoiteltua pelitapaa ja sitä, onko joukkue sisäistänyt Korkeakunnaksen uudet keitokset.

Poriin Kuhnurit lähtevät ilman Paavo Voutilaista, joka on alle 17-vuotiaiden maajoukkueen matkassa Minskissä. Lisäksi sivussa ovat pienten loukkaantumisten jäljiltä tuore vahvistus Duarte Tammilehto ja testimies Hedi Khayat.

Turnauksen avausotteluun Lahti lähtee hieman kokeilupitoisella kokoonpanolla. Myös vastustaja SJK peluuttaa pääsääntöisesti testimiehiä ja junioreita, sillä seinäjokisten edustusmiehistö leireilee samaan aikaan Saudi-Arabiassa. Finaalin tai pronssiottelun Lahti pelaa ykkösnyrkillään.

Kotijoukkue-turnaus 15.1. – 16.1.2016 Porin Karhuhallissa:
15.1.2016 kello 16:15 SJK – FC Lahti
15.1.2016 kello 18:15 FC Jazz – Ilves
16.1.2016 kello 15:15 pronssiottelu
16.1.2016 kello 17:15 finaali

– Tommi Leirilaakso