placeholder

Korpiklaani seisoo Kuhnurien takana

Aikaisempia kannatuslaulujahan ovat heti seuran alkumetreillä päivänvalon nähnyt Lahden Sinfoniaorkesterin ”Otetaanpa miehestä mittaa”, Konsta Hietasen ja Osmo´s Cosmoksen ”Kuhnurit Saalistaa” (2013) sekä epävirallisempi, kannattajalähtöinen ja ärhäkäs Lahen Poikien ”Oi! Lahtelaista”. Tavoitimme Korpiklaanin nokkamiehen Jonne Järvelän kommentoimaan biisiperheen viimeisintä tulokasta ja FC Lahden hiljalleen taakse jäävää juhlakautta. – Ajatus kannatusbiisistä lähti itämään Korpiklaanin liityttyä Kuhnuriverkostoon tukemaan joukkuetta kultajäsenenä, yhdeksän levyä bändinsä kanssa maailmanlaajuisesti julkaissut Järvelä kertoo. – Sävellys pohjautuu omaan ”Sahti”-biisiimme, jota viime Lahden keikalla tuli vitsinä laulettua ”Lahtena”. Se toimi aika hyvin ja ajatuksen muhittua päässäni aikansa, tein sanat kokonaan uudessaan ja konkreettinen lopputulos on nyt tässä.

Korpiklaani julkaisi debyyttilevynsä vuonna 2003 ja on sen jälkeen saavuttanut vankan kannattajajoukon ympäri maailmaa. FC Lahdelle omistettu taistelulaulu on kerännyt ensimmäisen parin viikon aikana yli 20 000 kuuntelukertaa YouTubessa saaden varsin positiivisen vastaanoton. Mustiin pukeutuva metallikansa selvästi arvostaa kuningaslajia ja YouTuben kommenttiosiossa moni harmitteleekin, ettei heidän omalla paikallisella joukkueellaan ole yhtä miehekästä kannatuslaulua. Jonne Järvelä itsekin tunnustautuu jalkapallomieheksi ja on tyytyväinen, että yhteistyö FC Lahden kanssa on tuonut lajin takaisin osaksi kiireistä muusikon elämää. – Matseissa käyminen on jäänyt hieman työn jalkoihin, mutta jokaisessa FC Lahden kotipelissä olen käynyt siinä määrin, kun keikkareissut ovat sallineet, Vesilahden Visassa juniorivuosinaan pelaillut Järvelä kertoo. – Bändin kanssa kiertäessä on toisinaan mahdollisuus seurata matseja toisenlaisissa ympyröissä. Esimerkiksi Brasiliassa meininki oli hurjaa niin hyvässä kuin pahassa. Paikalliset varoittelivat visusti pukeutumasta vierasjoukkueen väreihin ja tuomari saapui turvasaattueessa kentälle, koska samana vuonna kollegansa oli ammuttu pelin jälkeen, Järvelä muistelee. Jo 11 vuoden ajan bändinsä kanssa eri maailmankolkkia reissanneella muusikolla on siis mahdollisuus avartaa maailmankuvaa ainutlaatuisella tavalla.

FC Lahden kauden peliesitykset ovat olleet tällä kaudella melko ailahtelevaisia. Metallimuusikkoa tämä ei ole kuitenkaan ratkaisevasti häirinnyt. – Hyvää ja viihdyttävää jalkapalloa on pelattu. Jotenkin tuntuu, että on vähän päivästäkin kiinni, missä asennossa ne nappikset ovat. Esimerkiksi juhlapelissä PK-35:ttä vastaan näytti olevan ihan eri meininki kuin parissa edellisessä kotipelissä. Tuo ottelu jäi muutenkin mieleen yhtenä kauden kohokohtana ilotulituksineen, FC Lahti-biisimme soidessa taustalla, tuoreen kannatuslaulun isä kertoo. Haastattelun lopuksi kehitysideoita kysyttäessä Järvelä toivoo sopivasti lisää musiikkia ja rytinää ottelutapahtumaan hieman jäähalleista tutuin tavoin sekä toivottaa FC Lahdelle kovasti tsemppiä loppukaudelle sekä menestystä myös tuleville kausille!

Kuuntele tästä >> KORPIKLAANI – FC LAHTI

Muut FC Lahti-laulut:

>> FC LAHTI – OTETAANPA MIEHESTÄ MITTAA

>> FC LAHTI – KUHNURIT SAALISTAA

>> LAHEN POJAT – OI! LAHTELAISTA (ei perheen pienimmille)