placeholder

Korkeakunnas: ”Viime vuonna tehtiin asiat lite bättre”

FC Lahden kausi 2015 päättyi tappiollisesti, kun se hävisi kotikentällään RoPSille lukemin 1-4. Näin Lahden lopullinen sijoitus tällä kaudella oli viides. Rovaniemeläiset puolestaan pokkasivat kaulaansa hopeamitalit.

Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnakselle kauden päätöspelistä jäi hapan makun.

– Tyypillinen peli meille tälle kaudelle. Pienet ratkaisut määrittelee pelin ja Veikkausliigan otteluissa ensimmäisen maalin merkitys on aika iso. Kyllähän meiltä rankkari vietiin ensimmäisellä puoliajalla. Jäi sekavat fiilikset, mutta turha selitellä, Korkeakunnas aloittaa.

– Pelattiin mielestäni aika hyvää jalkapalloa. Toisessa maalissa oli harmittava kommunikaatio virhe. Pienet asiat tehtiin viime vuonna ”lite bättre”. Tänä vuonna on jäänyt jossiteltavaa. Ei olla tasaisia pelejä pystytty kääntämään. Liian usein on jääty tasapeliin tai jopa tappioon. Sääli, että loppu meni hulinaksi. Rumat lukemat kauden päätteeksi. Aika huono maku jäi tästä kaudesta. Ehkä se tästä kirkastuu, eteenpäin pitää mennä. Suunnitelmat ensi kaudeksi ovat jo aika pitkällä ja on tehty asioita niiden eteen, ”Toke” jatkaa.

Seuran yhteistyökuviota on tarkoitus hyödyntää jatkossa joukkueen rakentamisessa. Se on seuralle keino pysyä kärkikahinoissa mukana, sillä rahalla se ei pysty kilpailemaan.

– Olen ollut itse käynnistämässä useita projekteja. Ensi viikolla varmaan ratkeaa yksi englantilainen yhteistyökuvio. Tässä pyritään kokonaisvaltaisesti kehittämään seuraa, Korkeakunnas valaisee.

– Emme pysty kilpailemaan sillä, että me hankitaan pelaajia. Meillä pitää olla oma juju, millä pärjätään tässä kovassa kilpailussa. Meillä on selkeä visio siitä, mihin pyritään. Meidän budjetti on sitä alempaa keskitasoa, eikä tulossa ole ainakaan positiivisia muutoksia, Korkeakunnas jatkaa.

Kisapuiston stadionhanke on ollut jälleen tapetilla.

– Toivotaan kovasti, että tämä meidän stadionhanke menisi eteenpäin. Pystytään sitten kilpailemaan ehkä markkinoinnillisesti ja palvelemaan yleisöä paremmin, Korkeakunnas sanoo.

Ensi kauden joukkue rakentuu kulisseissa kovaa vauhtia. Yksi asia on jo tässä vaiheessa selvää.

– Joukkue tulee nuorentumaan radikaalistikin, ihan luonnollisistakin syistä. Ensi vuonna on raikkaampi ja juoksuvoimaisempi joukkue, Korkeakunnas lupaa.