placeholder

Korkeakunnas tyytyväinen pistepottiin

FC Lahti haki sunnuntaina maukkaan 2-0 vierasvoiton FC Interin kotikentältä Matheus Alvesin ja Aristote Mboman osumien turvin.

Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli tyytyväinen pisteisiin.

– Tottakai olen hirveän tyytyväinen. Ensimmäinen puoliaikahan oli aika tasainen. Vastustaja sai tänään yhden laukauksen maalia kohti, se on mielestäni aika hyvin puolustettu. Siitä se kaikki lähtee. Oli selkeä suunnitelma pitää leveällä meidän hyökkääjät ja laidat. Oli tarkoitus, että saadaan (Drilon) Shalalle, (Aristote) Mbomalle ja (Jussi) Länsitalolle 1 vs 1 tilanteita. Ensimmäisellä puoliajalla pallo liikkui liian hitaasti, mutta toisella puoliajalla se oli jo selkeämpää ja saatiin miehiä vauhtiin, Korkeakunnas kertoo.

Interiä vastaan Lahti onnistui tekemään kaksi maalia, mutta mahdollisuudet olisi ollut useampaankin.

– Meinattiin kompastua taas siihen perisyntiin, että taas vastustajan maalivahti on joukkueen sankari. Maalin tekeminen tuntuu meillä olevan vähän nihkeätä, siinä oli aika monta mahdollisuutta tehdä enemmän maaleja toisella puoliajalla, ”Toke” sanoo.

– Kaiken kaikkiaan kova, hieno ja yhtenäinen suoritus meidän joukkueelta Veikkausliigan vaikeimmassa paikassa vieraskentällä. Meillä on yhtenäinen joukkue tällä hetkellä. Tehdään asioita sovitusti, mihin olen tyytyväinen, Korkeakunnas jatkaa.

Länsitalon kentällä korvannut Mboma oli pelipäällä ja teki röyhkeällä tavalla vierailijoiden toisen maalin.

– Hienoa, että meillä näitä nuoria nousee esiin. Viimeksi (Mikko) Kuningas oli kuningas ja tänään sitten ”Totti” oli erinomainen tultuaan kentälle, Korkeakunnas päättää.