placeholder

Korkeakunnas tyytyväinen kolmeen pisteeseen

FC Lahti otti aurinkoisena keskiviikkona tärkeän kotivoiton PS Kemistä lukemin 1-0. Lahden ainokaisen viimeisteli Euller.

Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas otti kolme pistettä ilolla vastaan, mutta manasi hintaa, joka niistä piti maksaa maalivahti Miikka Mujusen loukkaantumisen muodossa.

– Mujusen Miikan puolesta olen todella pahoillani. Polvi meni ilmeisesti aika pahasti sinänsä harmittomassa tilanteessa, Korkeakunnas manaa.

– Se mitä ensimmäisellä puoliajalla teimme oli justiinsa, miten me suunniteltiin. Saimme Kemiä liikuteltua poikittaissuunnassa ja tiedettiin, että kun jaksetaan tehdä sitä, pääsemme keskustaan ja kymppialueelle. Kaveri reagoi siihen ja me reagoitiin sitten taas takaisin. Saatiin se johtomaali, niin sen jälkeen tuli aika huono hetki. Me passivoiduimme nimenomaan silloin, kun meillä oli pallo. Me keskityttiin liikaa puolustamiseen, mikä ei ollut suunnitelma. Toki tilanne oli, että vastustaja laittoi vähän ”all in” ja lisäsi painetta meidän päässä, Korkeakunnas kertaa pelin kulkua.

Pelin loppuhetkillä mm. Ivan Solovjeville avautui useampi mahdollisuus maalintekoon, mutta venäläistaiturin ruuti oli tilanteissa märkää.

– Olisihan kaiken järjen mukaan voitu vähän helpommalla päästä. Pelin loppupuolella oli 3-4 selvää mahdollisuutta tehdä maali meidän suunnanmuutoksista, mutta viimeistely ei ollut oikein jäätävää niissä tilanteissa, ”Toke” harmittelee.

Mujusen loukkaantumisen lisäksi sierraleonelainen laitapelaaja Hassan Sesay jouduttiin vaihtamaan kentältä ensimmäisellä puoliajalla aivotärähdyksen seurauksena.

Päävalmentaja oli tyytyväinen joukkueensa tahtotilaan ja siihen, miten joukkue vastasi Kemin fyysisyyteen.

– Kaiken kaikkiaan olemme pelanneet paljon parempia jalkapallo-otteluita tänä vuonna, mutta jääty ilman pisteitä. Tämä on yksi kovimmin taistelevista ja fyysisimmistä joukkueista. Me ei tänä vuonna olla hirveän fyysinen joukkue, mutta aika hyvin pärjättiin silläkin osastolla. Ilme, halu ja kamppailutahto oli hyvä, siihen olen todella tyytyväinen. Ei tässä kannata nyt ylianalysoida, vaan nautitaan nyt, että otettiin kolme pistettä ja mietitään ketkä pelaavat sunnuntaina, Korkeakunnas päättää.