placeholder

Korkeakunnas tuskaili maalinteon vaikeutta

PK-35 ja FC Lahti päätyivät lauantaina 1-1 tasapeliin ja näin Lahden kauden ensimmäinen vierasvoitto jäi odottamaan itseään.

Lahti hallitsi peliä ja loi muutamia maukkaita maalipaikkoja, mutta kotijoukkue onnistui iskemään pelin ensimmäisen osuman. Lahden vastausta saatiin odotella aina toisen puoliajan lisäajalle asti ja silloinkin Aleksandr Vasjutinin piti maaliltaan nousta näyttämään esimerkkiä maalintekoon.

– Vastustajalla oli kotikentällään yksi laukaus joka menee maaliin. Meillä oli seitsemän maalia kohti ja muutama loistopaikka. Tällä hetkellä hyökkäyspään pelaajamme eivät saa onnistumisia. Edellisellä kerralla maalimme teki laitapakit ja nyt maalivahti. Siinä oli (Pavel) Osipovilla parikin mahdollisuutta ja samoin (Santeri) Hostikalla sekä (Mikko) Hauhialla. Riittävästi luotiin paikkoja, päävalmentaja Toni Korkeakunnas aloittaa.

– Ensimmäinen puoli tuntia meni niin kuin pitää. Päästiin hyvin vaarallisille paikoille ja tuli kulmaa kulman perään. Sitten vähän löysästi puolustettu tilanne ja vastustajalta täydellinen veto. Maalin jälkeen tuli lamaannus puoliajan loppuun, Korkeakunnas miettii.

Ottelu oli Lahdelle ja PK:lle jo kolmas kuuden päivän sisään ja se ei voinut olla näkymättä joukkueiden otteissa.

– Tämä oli kahden melko väsyneen joukkueen kamppailu. Oltiin niskan päällä ja sitä ei voi kukaan kääntää. Ei saatu selkeätä pelinhallintaa käännettyä kuitenkaan voitoksi asti. Tänä vuonna näyttäisi menevän vähän vaikeamman kautta, Korkeakunnas sanoo.

– Pitää nostaa hattua, että loppuun asti yritettiin ja saatiin tasoitus aikaan, Korkeakunnas jatkaa.

Pietarin Zenitistä saapuneet lainapelaajat Vasjutin ja Osipov tekivät ensiesiintymisensä Veikkausliigassa. Vasjutin pelasi maalillaan varmanoloisesti ja sai debyytilleen unelma lopun, kun hän kävi puskemassa tasoituksen pelin viime hetkillä. Osipov tuli kentälle puolestaan toisen puoliajan alkupuolella ja pelasi varsin pirteän ottelun.

– Vasjutin toi johtajuutta ja äänekkyyttä puolustukseen. Selkeätä toimintaa maalivahtina, vaikkei tilanteita juuri ollut. Aika huikea debyytti, maalintekovalmius oli extraa. Osipov on kevyt jalkainen ja dynaaminen kaveri. Auttaa ympärillä olevia ja saa näyttämään kanssapelaajat paremmilta. Toi vauhtia ja energisyyttä pelaamiseemme, Korkeakunnas kehuu.

Kuhnurit saivat ottelun aikana hieman siipeensä, kun Jani Tanska ja Duarte Tammilehto jouduttiin vaihtamaan kentältä loukkaantumisten johdosta. Mistään vakavista loukkaantumisista ei pitäisi kuitenkaan olla kyse.

– Molemmilla kovasta rasituksesta johtuvat loukkaantumiset. Tammilehto on joka tapauksessa pelikiellossa seuraavassa ottelussa. Janilla vähän nappasi kiinni ja kramppasi pariin otteeseen. Toivon mukaan selviää säikähdyksellä. Viikon päästä on peli, on siinä ja siinä onko mukana, Korkeakunnas valaisee.