placeholder

Korkeakunnas: ”Tekopaikoissa hosutaan ja sählätään”

FC Lahti kärsi sunnuntaina kirvelevän 1-2 kotitappion FC Interiä vastaan. Vierailijoiden maaleista vastasivat Kennedy Nwanganga ja Solomon Duah. FC Lahden ainokaisen ampui Hassan Sesay.

Inter siirtyi johtoon todellisella ”pukukoppimaalilla”, kun pelattiin ensimmäisen puoliajan viimeisiä hetkiä.

– Todella pahaan aikaan nukahdus erikoistilanteessa, todella valitettavaa. Se on yksi meidän ongelma, että me hävitään fyysisesti hävitään monelle joukkueelle. Taas hävittiin selvä mies vastaan mies tilanne. Toista maalia ei kannata ruveta sen enempää analysoimaan, karmea epäonnistuminen siinä, Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas myöntää.

Lahdella oli ensimmäisellä puoliajalla pari paikan puolikasta ja varsinkin viimeisillä hetkillä joukkue kykeni luomaan maukkaita maalipaikkoja, mutta tällä kertaa ei maistunut.

– Tekopaikoissa aika paljon hosutaan ja sählätään. Useampi paikka oli sellainen, että epätodennäköisempää oli, ettei pallo mene maaliin, jos pääsee roiskimaan ja puskemaan vitosen viivalta, ”Toke” manaa.

Omat pelaajat saivat tunnustuksen lopun kiristä ja samoin uhrautuvasti pelannut vastustaja.

– Täytyy kyllä nostaa hattua joukkueen sitkeydestä ja taistelutahdosta, miten me toi loppu painettiin. Vastustaja pelasi todella uhrautuvasti, äijää oli poikittain ja blokkaamassa, Korkeakunnas sanoo.