placeholder

Korkeakunnas: ”Tämä olisi pitänyt voittaa”

FC Lahti pelasi torstaina vieraskentällä vaihderikkaan ottelun jälkeen 3-3 –tasapelin HIFKin kanssa.

Tasapeliin jääminen tiesi käytännössä mitaliunelman romuttumista. Tasapeli ei tyydyttänyt lahtelaisleiriä.

– Ei tietenkään, ei tehdä mitään tasapelillä. Ilman muuta tämä olisi pitänyt voittaa, Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas puhisee.

– Aloitettiin tosi hyvin ja sitten tuli huono jakso. Annettiin halpa maali, kun huonosti purettiin erikoistilanne. Tultiin tasoihin heti hyvin. Reagoitiin takaa-ajoasemaan oikein, Korkeakunnas sanoo.

Puoliajalla Lahti oli pakotettu muutoksiin ja toinen puoliaika alkoi vierailijoiden kannalta katastrofaalisesti.

– (Markus) Joenmäki joutui tulemaan vaihtoon puoliajalla loukkaantumisen takia. Helposti annettiin taas maalit. Joskus pitää tosin nostaa hattua ja antaa krediittiä vastustajalle. Hieno yksilösuoritus ja laukaus, Korkeakunnas viittaa Otto-Pekka Jurvaisen illan toiseen osumaan.

– Kulminaatiopiste oli, kun (Matheus) Alves pujotteli laukaisupaikkaan, eikä saanut maalia. Hetkeä myöhemmin vastustaja teki kaksi. Hyvin tyypillistä meille tällä kaudella, Korkeakunnas ruotii.

Lahti nousi kahden maalin takaa vielä tasoihin aivan pelin viimeisillä minuuteilla.

– Ei voi moittia joukkueen tahtoa ja yrittämistä. Upea nousu, siitä krediittiä. Harvoin tehdään yliajalla kahta maalia. Tulos ei sinänsä tyydytä, mutta tyylikäs päätös ottelulle, Korkeakunnas sanoo.

Kautta on vielä kaksi peliä pelaamatta. Peliaikaa siunaantuu

viimeisissä peleissä niille, ketkä sitä ansaitsevat.

– Katsotaan nyt. Erilaisia skenaarioita olen miettinyt. Ne pelaavat

sunnuntaina ketkä osoittavat perjantaina ja lauantaina halukkuutta. Ei tule armosta, minuutit pitää ansaita. Niin se menee, Korkeakunnas päättää.