placeholder

Korkeakunnas: ”Sekava peli”

Torstaina käydyssä kamppailussa FC Lahti nousi FC KTP:tä vastaan voittoon pelin viime hetkillä ja piti täyden pistepotin mastojen juurilla 3-2 –kotivoiton turvin.

Kuhnureiden pääkäskijä Toni Korkeakunnas oli tyytyväinen lopputulokseen, muttei omiensa peliesitykseen.

– Totta kai todella tyytyväinen! Tässä vaiheessa tämä on ihan tulosurheilua, Korkeakunnas kommentoi.

– Lopun painostus oli aika hurjaa, kulmaa kulman perään ja itseasiassa tarjoilu oli aika hyvää. Jäi se tunne, että kyllä me se (voitto) ansaittiin, Korkeakunnas jatkaa.

KTP nousi kaksi kertaa takaa-ajoasemasta tasoihin ja kumpaakin edelsi lahtelaisten lepsu puolustustyöskentely.

– Mehän lahjoitettiin kaksi maalia vastustajalle. Aivan käsittämättömiä maaleja, mitä me annettiin. Ensimmäisestä ei tietysti tarvitse puhua ja toisessa kaksi KTP:n pelaaja oli puskemassa palloa tyhjään maaliin. Emme ole noin naiivisti puolustaneet vähään aikaan, Korkeakunnas puhisee.

Lahti ei saanut aikaisen johtomaalinsa jälkeen omaa peliään oikein missään vaiheessa rullaamaan. Sama kaava on toistunut pitkin kautta.

– Nämä syksyn pelit ovat kovia taistelupeliä. Aika sekava peli. Olemme olleet todella huonoja, kun olemme päässeet aikaisessa vaiheessa johtoon. Olemme passivoituneet ja nyt se maali tuli kahden minuutin kohdalla. Taas meni vähän niin kuin jalka pois kaasulta, ”Toke” valittelee.

Pelaajavaihdot jouduttiin tekemään pakonsanelemana ja se vaikeutti isäntien pelaamista entisestään.

– (Drilon) Shalalla oli jokin mystinen pohjevaiva, (Mika) Ääritalolla meni selkä/lonkka jumiin ja (Markus) Joenmäellä nivunen/alavatsa rupesi vaivaamaan. Sekin sekoitti meidän tekemistä, Korkeakunnas sanoo.

Lainalta Mikkelistä palannut Jasse Tuominen urakoi täydet minuutit ja hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Myös Jani Tanska urakoi topparin tontilla koko ottelun.

– Olen erittäin tyytyväinen meidän uusvanhoihin pelaajiin. Tanska tuli taas voittamaan niitä palloja boksiin ja pelasi todella tyylikkään, sinänsä näkymättömän, puolustuspelin. Toi jykevyyttä sinne. Tuominen toi vaarallisuutta ja juonikkuutta hyökkäyspäähän. Oli poika liekeissä. On hyvin kasvanut korkoa Mikkelissä, kun on saanut vastuuta ja onnistumisia. Näytti heti, että on valmis ottamaan tämän sarjan haltuun, Korkeakunnas kehuu.

Ääritalon laukoma 2-1 maali oli erittäin kaunista katseltavaa ja on varmasti ehdolla koko kauden hienoimmaksi maaliksi.

– En usko, että tulee hienompaa maalia tässä sarjassa. Fantastinen maali, Korkeakunnas suitsuttaa.

Sunnuntaina Lahti kohtaa sarjakärki SJK:n vieraskentällä. Veikkausliigan kärkipää on todella tasainen ja loppukaudesta tulee erittäin tasainen.

– Loistavat asetelmat! Saadaan haastaa sarjakärki seuraavaksi. Mielellään lähdetään matkustelemaan Pohjanmaaalle, Korkeakunnas päättää.