placeholder

Korkeakunnas: ”Pitää keksiä muuta”

FC Lahti palaa sunnuntaina reilun viikon tauon jälkeen tositoimiin, kun Ilves saapuu Kisapuistoon vierailulle.

Lahden tie Europa Leaguen karsinnoissa tyssäsi viikko sitten ensimmäiseen kierrokseen. Ruotsalainen Elfsborg osoittautui liian kovaksi vastustajaksi ja eteni toiselle kierrokselle yhteismaalein 7-2.

Lahtelaisleirissä pettymys oli luonnollisesti suuri, mutta se on jo taakse jäänyttä elämää.

– Alkuviikosta homma puitiin läpi. Ei onnistuttu ennakkoon kovempaa vastaan. Vaikeaa on vieraissa, kun ensimmäisistä erikoistilanteista tulee kaksi maalia. Pelin aikana pettymys jo purkautui ja lopussa vastustaja pääsi tekemään isot lukemat, Korkeakunnas sanoo.

– Oltiin vähän liian passiviisia, eikä saatu riistoja. Peliä saatiin keskikentälle auki, mutta sitten loppui eväät, ”Toke” jatkaa.

Kuhnureiden tie on tyssännyt myös Suomen Cupissa, joten loppukaudelle sävelet ovat selvät.

– Loppukausi keskitytään Veikkausliigaan ja siinä parantamiseen. Nyt on hyvä rytmi. Seuraavina neljänä viikkona yksi peli per viikko. Pystytään viikolla harjoittelulla vaikuttamaan tekemiseen, Korkeakunnas kertoo.

– Meillä oli hyvä alkuviikko, pari päivää käytiin pelillisiä asioita läpi. Eilen oli joukkuehengen nostattamis päivä. Tänään huilataan ja perjantai sekä lauantai keskitytään Ilves-peliin, Korkeakunnas valaisee.

Sarjanousija Ilves on osoittautunut Lahdelle hankalaksi vastutajaksi, sillä Liigacupissa joukkueiden kummatkin kohtaamiset päättyivät Ilveksen voittoon. Kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen Tammelan Stadionilla päättyi sekin Ilveksen 2-1 kotivoittoon.

– Ilvestä vastaan ollaan sorruttu liian hitaaseen hyökkäämiseen. Ilves on paketoinut miehistönsä alas, hyökännyt nopeasti vastaan ja panostanut erikoistilanteisiin: Ei olla pystytty murtamaan puolustusmuotoa. Meidän pitää keksiä muuta, Korkeakunnas tietää.

Ilveksen miehistöstä löytyy rutiinia vaikka muille jakaa.

– Tosi kokenut joukkue, joka puolustaa todella tiiviisti. Ei sinänsä mikään tyypillinen sarjanousija. Taisteleva ryhmä. Aiemmissa kohtaamisissa meidän olisi pitänyt ne voittaa. Kaikissa kolmessa pelissä meillä selkeä pallonhallinta ja enemmän luotuja maalipaikkoja, Korkeakunnas kommentoi.

Tamperelaispoppoon päävalmentaja Keith Armstrong on Korkeakunnaksen entinen pelikaveri ja valmentaja. Mitään suuren suurta erityislatausta ei kuitenkaan ole.

– Ei siinä mitään niin ihmeellistä ole, Korkeakunnas kuittaa.

Kuhnureiden kokoonpanossa on vielä jonkin verran kysymysmerkkejä.

– Pekka Lagerblomin ja Jussi Länsitalon pelikunto on arvoitus. Suurempi todennäköisyys on etteivät pelaa. Markus Joenmäki loukkasi Ruotissa varpaansa ja ei todennäköisesti pelaa. Xhevdet Gela on pelikiellossa, mutta muuten tällä hetkellä loput pelaajat ovat käytettävissä, Korkeakunnas päättää.

FC Lahti – Ilves 19.07.2015 klo 18.30 @Kisapuisto