placeholder

Korkeakunnas: Peli liian hidasta!

IFK Mariehamn ryösti Lahdesta mestaruuskamppailua ajatellen tärkeät kolme pistettä Dever Orgillin ja Jani Lyyskin maaleilla. Ottelun jälkeen Kuhnurien käskijä Toni Korkeakunnas oli luonnollisesti pettynyt oman joukkueensa tappiottoman putken katkeamisesta.

Korkeakunnaksen mukaan Kuhnurien peli ei ollut tarpeeksi nopeaa, vaan palloa siirreltiin liikaa. IFK ratkaisi ottelun kahdella erikoistilanne maalillaan, mutta Kuhnurit pystyivät muuten pitämään vierailijoiden vaaralliset hyökkääjät poissa maalipaikoilta.

– Kentällä oli kaksi joukkuetta, jotka pelaavat täysin erilaista jalkapalloa. Meidän kohtaloksemme koitui tänään erikoistilanteet. Oma pelimme ei ollut tänään tarpeeksi rohkeata, eikä tarpeeksi nopeata. Liian hitaan pelinrakentelun takia emme saaneet pelattua Rafaelille sopivia palloja. Toisaalta IFK:n puolustus on liigan vahvin ja hyökkäys erittäin vaarallinen ja saimme estettyä heidän pelitilannemaalinsa, Korkeakunnas summaa.

Kentällä nähtiin paljon nuorta verta, kun Fareed Sadat oli toista kertaa putkeen avauksessa. Avauskokoonpanossa ja täydet minuutit puolustuksessa luuti myös nuori Paavo Voutilainen, jolle ottelu oli ensimmäinen kokonainen liigassa. Lopussa kentälle pääsi ensimmäisiä liigaminuuttejaan ansainnut Paavo Ahola. Korkeakunnas oli tyytyväinen nuorukaisten otteisiin.

– Voutilainen on ollut kaksi vuotta mukana ja tällä kaudella hän nousi Akatemiassa johtavaksi pelaajaksi. Olemme odottaneet oikeaa aikaa antaa Voutilaiselle minuutteja ja nyt oli oikea aika. Nuorukainen suoriutui hyvin, kun ottaa huomioon, että vastassa oli sarjan parhaat kärjet. Voutilainen voitti paljon pääpalloja Dever Orgillilta, johon kaikki kokeneemmatkaan topparit eivät pysty. Sadatille ottelu oli toinen putkeen avauksessa ja se hieman painoi. Ahola puolestaan sai ensitatsin liigavauhtiin. Ensimmäinen kerta on aina vaikein, toinen kerta sitten on helpompi. Nämä ovat investointeja ensi kautta ajatellen, Korkeakunnas päättää.

FC Lahdella on jäljellä enää yksi ottelu. Sunnuntaina Kuhnurit kohtaavat vieraskentällä Vaasan Palloseuran.