placeholder

Korkeakunnas: ”Olisimme ansainneet enemmän”

FC Lahti ja HJK pelasivat sunnuntaina varsin viihdyttävän kamppailun, mutta loppulukemat olivat pyöreät 0-0 eruotuomarin päätösvihellyksen jälkeen.

Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnasta ei yksi piste tyydyttänyt, kun tarjolla oli enemmänkin.

– No ei. Meillä oli 17 laukausta, joista seitsemän maalia kohti. HJK:lla neljä laukausta, joista yksi maalia kohti. Olisimme tällä kertaa pelillisellä esityksellä ansainneet enemmän, mutta ei saatu tehtyä sitä maalia. Siinä oli useampikin paikka. Vastustajan maalivahti (Daniel Örlund) oli tänään erinomainen, Korkeakunnas sanoo.

– Jäi vähän harmittamaan, muttei niinkään peliesitys. Me pelattiin juuri niin kuin olimme suunnitelleet. Saatiin keskikenttä haltuun, vaikka vastustajalla oli aika kova keskikenttä, Korkeakunnas kertoo.

Xhevdet Gela ja Aleksi Paananen pelasivat erinomaisen ottelun Lahden keskikentällä. Korkeakunnas kehaisi etenkin Paanasen panosta.

– Nyt ollaan löydetty se keskikentänpohjan pelinpyörittäjä. ”Diego” on nyt mahtavassa vireessä. Pystytään pelaamaan paljon paremmin keskikentän kautta, Korkeakunnas kehuu.

Myös laitapuolustajana operoinut Henri Toivomäki sai kehuja päävalmentajalta. Alkukaudella keskikentällä pelannut Toivomäki on pelannut jälleen pari peliä laitapuolustajana.

– On nyt siellä puolustajan paikalla ollut parhaimmillaan. Meillä on ollut vähän vaikeuksia keskikentän kanssa, kun Paananen ja (Pekka) Lagerblom ovat olleet enemmän ja vähemmän loukkaantuneena. Kyllähän Henri on osoittanut, että on siellä selkeästi valtakunnan eliittiä. On vaikeasti ohitettava, puolustussuuntaan pelaa varsin hyvin ja on rohkea eteenpäin. Varmaa sekin auttaa hänen pelaamistaan, että on siinä keskellä pelannut. Se eteenpäinpelaaminen on monipuolisempaa ja rohkeampaa. Tosi hyvässä vireessä, ”Toke” suitsuttaa suojattiaan.

Kulunut viikko kerrytti Lahden pistepussia neljän pisteen verran.

– Harmittaa, että jäi kaksi pistettä saamatta, mutta olen todella iloinen ja tyytyväinen siihen poikien pelilliseen ilmeeseen. Sillä tavalla tietysti vähän ristiriitaiset fiilikset. Varmasti tämä ja HIFK-ottelu antavat meille loppukaudeksi uskoa siihen, että miten meidän pitää jatkossakin toimia, Korkeakunnas päättää.

Lahti vetäytyy maaottelutauolle ja pelaa seuraavan kerran 17.06, kun se matkustaa VPS:n vieraaksi.