placeholder

Korkeakunnas: ”Olemme hyvällä tiellä”

FC Lahti matkustaa torstaina IFK Mariehamnin vieraaksi Suomen Cupin kuudennen kierroksen otteluun.

Lahti pelasi maanantaina kauden ensimmäisen kotiottelunsa Helsingin IFK:ta vastaan. Lahti oli voitossa kiinni aina viimeiselle minuutille asti, mutta käytännössä ottelun viimeisestä tilanteesta stadilaiset onnistuivat tasoittamaan pelin.

Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas on suhteellisen tyytyväinen kokonaisuuteen, mutta tiedostaa pari selkeää kehityskohdetta joukkueen pelaamisessa.

– Yleisilme on ollut ihan hyvä ja pelaaminen ihan ok. Johtoasemassa pitää pystyä pelaamaan järkevämmin. Välillä pitää huilata pallollisena, eikä pelata koko ajan niin nopeilla hyökkäyksillä. Kaikki maalit meille on tehty vitosen sisältä. Käyty läpi boksissa ja erikoistilanteissa puolustamista. Ne ovat suurimmat kehityskohteet. Muuten olemme hyvällä tiellä. Olemme olleet riittävän hyviä voittaaksemme, nyt se pitää vain viedä loppuun asti, Korkeakunnas tietää.

IFK Mariehamn on aloittanut oman sarjakautensa vahvasti. Saldona neljän pelin jälkeen on kolme voittoa ja yksi tappio.

– Paha aika kohdata Mariehamn. Joukkue on napsinut tiukkoja yhden maalin voittoja vieraskentiltä ja voitti RoPSinkin kotonaan, vaikkei pelillisesti välttämättä ole niitä ansainnutkaan. Kaikissa peleissä vastustajalla on ollut pallonhallinta, ja esimerkiksi Kemi-pelissä Kemillä oli paljon maalipaikkoja. Heillä on varmasti itsevarma ja hyvä fiilis siellä. Joukkue pelaa kurinalaiseesti ja uhrautuvasti. Joukkueena puolustaminen on mennyt huimasti eteenpäin. Kärkipari (Dever) Orgill ja (Diego) Assis on todella vaarallinen suunnanmuutoksissa. Aika selkeä profiili sillä joukkueella on tällä hetkellä. Tiedetään mihin ollaan menossa ja ollaan niin hyvin valmistauduttu kuin vain mahdollista tässä otteluruuhkassa. Luottavaisin ja hyvillä fiiliksin lähdetään, Korkeakunnas sanoo.

Kuhnureiden pelaajatilanne on ottelun alla erinomainen.

– Ei ketään sivussa. Itseasiassa Jussi Länsitalo veti tänään ensimmäiset tempopelit täysillä. Euller ja Länsitalo eivät tietysti vielä ole täydessä iskussa. Ivan Solovjev sai HIFK-pelissä vain kovan tällin ja on pelikuntoinen, Korkeakunnas valaisee.