placeholder

Korkeakunnas: Nyt on ne hetket, kun pitää vääntää

FC Lahti nappasi viime keskiviikkona PS Kemiltä kotonaan kolme pistettä 1-0 voiton turvin. Voitolla oli kuitenkin oma hintansa, kun unelmapeliä pelannut nuori maalivahti Miikka Mujunen loukkasi polvensa pelin viime hetkillä. Mujusen polven eturisti- ja sivusiteet repeytyivät ja loukkaantuminen pitää hänet sivussa arviolta 7-9 kuukautta.

– Miikka on ollut useamman vuoden mukana. Olen seurannut hänen kehittymistä ja on osoittanut tällä kaudella, että hänellä on aineksia ykkösmaalivahdiksi. Ikävä kyllä loukkaantumiset kuuluvat lajiin, nyt täytyy vain purra hammasta. Olen erittäin pahoillani hänen puolestaan. Mainio mahdollisuus parantaa fysiikkaa ja mahdollisuus tulla entistä vahvempana takaisin. Hän voi olla FC Lahden ykkösmaalivahti hyvin nopeasti. Joukkueessa on vahva roolimalli, Jussi Länsitalo, jota kannattaa konsultoida vakavasta loukkaantumisesta toipumisessa, FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas sanoo.

Lahdelle viime kausilta tuttu maalivahti Joonas Meronen vahvistaa joukkueen rinkiä ainakin elokuun siirtoikkunan aukeamiseen asti.

– Ne pelit, mitä Meronen viime kaudella pelasi, pelasi hän todella varmasti. Mies paikallaan aina kun pelasi. Harmittava loukkaantuminen ja meni preseason kokonaan ohi. On ollut harjoituksissa mukana ja ihan täydessä kunnossa. Tarvitsee pelejä alle, hakee ensimmäiset pelit Akatemiasta. Meillä on nyt kolme maalivahtia, ehkä tulee vielä joitain muutoksia, Korkeakunnas kertoo.

Sunnuntaina Kuhnurit kohtaavat kotikentällään sarjataulukon kolmantena majailevan Kuopion Palloseuran. PS Kemi – ottelusta mukaan voi ottaa ainakin erinomaisen taistelutahdon.

– Pitää jatkaa sitä mitä ollaan tehty. Tietysti aina on parannettavaakin. Se miten me reagoitiin johtotilanteessa, olisi pitänyt olla aktiivisempi. Erityisen tyytyväinen olen lopun tahtotaistoon erittäin fyysistä vastustajaa vastaan, Korkeakunnas miettii.

– Meidän pitää pelata omilla vahvuuksillamme. Vastaan asettuu jälleen raskastekoinen ja fyysinen vastustaja. Meidän pitää käyttää isoa hyvää kenttää hyväksi ja saada vastustaja liikkeelle. Pitää löytää puristusta. Nyt on ne hetket, kun pitää vääntää, ”Toke” jatkaa.

Terveystilanne ottelun alla on kelvollinen.

– Poissa ovat (Santeri) Hostikka, (Hassan) Sesay, (Ivan) Solovjev, Rafael ja Mujunen. Hostikka on aloittanut harjoittelun. Rafaelilla on pohjevamma, paluusta ei tietoa. Hassan ensi viikolla mukana ja jos ei ole pahoinvointinen, niin tulee vielä viikko lisää. Solovjevilla loppui lainasopimus, Korkeakunnas valottaa.