placeholder

Korkeakunnas: ”Mikään ei mennyt niin kuin piti”

FC Lahti kärsi torstaina kotonaan kirvelevän 0-1 tappion IFK Mariehamnille.

Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas ei turhia selitellyt omiensa heikkoa esitystä.

– Ei oikein mikään mennyt niin kuin piti. Pelisuunnitelma lähti murenemaan heti alusta asti. Nämä ovat pienestä kiinni. Jos olisi siitä ensimmäisestä tilanteesta Rafael tehnyt maalin niin se olisi varmasti ollut hyvin erilainen peli. Ehkä se kuvasi meidän läsnäoloa ja keskittymistä kokonaisuutena. Ensimmäisellä puoliajalle me ei toimittu niin kuin oli sovittu. Vähän oli halutonta ja kaikki eivät olleet läsnä. Täällähän se vastuu loppukädessä on, Korkeakunnas sanoo pettyneenä.

– Jäätiin tänään kyllä aika lailla telineisiin. IFK oli halukkaampi, taisteli kakkospalloista ja voitti ykköspallot. Oltiin henkisesti, mutta ennen kaikkea fyysisesti pehmeitä. Kyllähän IFK vei käytännössä kaikki kaksinkamppailut. Tuo on kaksinkamppailu-urheilua tuollaisella kentällä. Ei siinä mitään jalkapalloilullisia hienouksia juuri nähty, Korkeakunnas valittelee.

Saarelaiset olivat selkeästi paremmalla jalalla liikenteessä, eikä paremmasta osapuolesta ollut epäselvyyttä. Vieraiden tekemä maali sen sijaan jätti ilmaan kysymysmerkkejä.

– Voitto oli ansaittu, mutta minua jäi harmittamaan se maali, se vaikutti aika selvältä paitsiolta. Toki siinä olisi voinut tulla aikasemminkin maali. Näin tällä kertaa, Korkeakunnas sanoo.

Tappio pureskellaan huomenna joukkueen kesken läpi. Sen jälkeen Kuhnurimiehistöllä on edessään pieni hengähdystauko ja tositoimissa Lahti nähdään jälleen 3.5, kun FC Inter saapuu Kisapuistoon.

– On unohdettava tämä. Viikonloppu otetaan happea. Huomenna tietysti vielä palautellaan ja keskustellaan isosti tästä menneestä. Sitten suunnataan katseet kohti Inter- ottelua, Korkeakunnas päättää.