FC Lahti kärsi sunnuntaina kirvelevän 1-2 kotitappion RoPS:ille.
Peliä hallinnut isäntäjoukkue ei kyennyt hyödyntämään omia maalipaikkojaan ja vastaavasti vastustaja iski paikoistaan murhaavalla teholla.
– Tietyllä tapaa meidän koko kauden kuva. Tänään oli varmaan kymmenkunta hyvää maalintekopaikkaa. Alku oli vähän hakemista, mutta sitten se näytti, että homma toimii ja kääntyy. Meillä tuli pieni huono vaihe ja samanlailla kuin Pietarsaaressa, vastustajalle ensimmäisestä tilanteesta maali, Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertaa.
– Se on mystistä, että suurinpiirtein samat miehet kuin viime vuonna, jotka eivät päästäneet palloa maaliin millään, niin nyt joka kerta, kun vastustaja vierailee tuntuu helähtävän. Nämä ovat vähän henkimaailman asioita, ”Toke” jatkaa.
Lahti onnistui tasoittamaan pelin hurjan painostuksen jälkeen toisella puoliajalla, mutta hetkeä myöhemmin RoPS siirtyi jälleen johtoon.
– Tehtiin iso duuni ja saatiin se maali. Jokin mystinen kommunikaatiokatko siellä tuli ja kaveri pääsi siitä kuittaamaan, Ei nyt oikein pompi, Korkeakunnas harmittelee.
– Saatiinko me 17 laukausta ja kaveri sai kolme maalia kohti, joista yksi kaukolaukaus ja kaksi muuta helähti sisään. Ihan riittävän hyvin pelasimme voittaaksemme mielestäni. Kyllä siinä jokin kipsi viimeistelyssä on, Korkeakunnas kertoo.
Jo ensi keskiviikkona Lahti kohtaa Kuopiossa KuPS:in, joten tappiota ei ehdi jäädä kauaksi aikaa surkuttelemaan.
– Ei auta kuin koota joukot ja lähteä kohti seuraavaa kamppailua, Korkeakunnas tietää.
– Meidän pitää avata ne henkimaailman lukot, ettei me suostuta menettämään näitä hyppysissä olevia voittoja. Keskustellaan solmut auki ja ruvetaan voittamaan, ei se sen kummempaa ole, Korkeakunnas päättää.