placeholder

Korkeakunnas: ”Liikaa vaihtelua pelin sisällä”

FC Lahti koki lauantaina harmillisen vierastappion Ilveksen vieraana. Lukemat oli 90 minuuttisen taiston tauottua isäntien hyväksi 2-1.

Lahti oli pelissä niskan päällä, mutta maalipaikkojen luominen oli vaikeaa. Ilves siirtyi toisella puoliajalla johtoon, mutta Lahti kuittasi Drilon Shalan toimesta miltei välittömästi. Ottelun voittomaaliksi jäi Aleksi Ristolan epäonninen oma maali. Antti Mäkijärven tulinen vapaapotku muutti suuntaa Ristolan päästä ja tästä pallo meni yläriman kautta Lahden maaliin.

Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli pelin jälkeen harmissaan.

– Tämmöistä tämä nyt tuntuu olevan. Ainekset voittoon oli. Ensimmäinen puoliaika täysin kontrollissa. Toisella puoliajalla huono vaihe ja sitten helähtää omassa päässä. Toki hyvällä jalalla tultiin tasoihin. Sitten heti perään oli vielä läpiajo, joka tuhrittiin, Korkeakunnas sanoo.

– Ilveksen toisessa maalissa todella onnekas laukaus meni meidän pakin pään kautta maaliin. Loppu oli sellaista taistelua, Korkeakunnas jatkaa.

Maalin tehnyt Shala sai kehuja, mutta toista laitaa ei saatu hyödynnettyä yhtä tehokkaasti.

– Vähän nopeammin olisi pitänyt pelata palloa laidalle ja sitä kautta saada Ilveksen tiivistä keskustaa auki. Shala oli vireessä, mutta toinen laita jäi vähän vaisuksi. Ei saatu tasapainoisesti hyökättyä laidoilta, Korkeakunnas kertoo.

Lahden ongelma on ollut, että pelin sisällä sattuu notkahduksia.

– Ei nyt löydy sisäistä voittajaa. Vastustajan boksissa ei voiteta miestä ja semmoinen viimeinen puristus puuttuu. Tässä sarjassa pisteet pitää ansaita, keskittymisen ja sitoutumisen tulee olla 90 minuuttia 100%. Meille tulee liikaa vaihtelua pelin sisällä. Huonoja jaksoja, jotka ovat meille kohtalokkaita. ”Toke” manaa.

– Edelleen IFK Mariehamn-peliä lukuunottamatta kaikki pelit ovat olleet voitettavissa, Korkeakunnas muistuttaa.

Pelit jatkuu jo ensi torstaina KTP:n vieraana. Teesit ovat selvät.

– Pitää löytää se viimeinen puristus ja tahto, Korkeakunnas päättää.