placeholder

Korkeakunnas kaipasi lisää maaleja

FC Lahti selvitti tiensä Suomen Cupin kuudennelle kierrokselle kukistettuaan vieraspelissä kolmosdivisioonassa pelaavan Atletico Malmin. Lahden maaleista vastasivat Mikko Hauhia sekä Xhevdet Gela

Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas perkasi päättynyttä peliä.

– Maalit syntyivät ajoissa ja peli muuttui pallonsiirtelyksi, loukkaantumisten välttelyksi ja loppuvihellyksen odotteluksi, Korkeakunnas kertoo.

Korkeakunnas penäsi omiltaan lisää maaleja.

– Olisi ollut hyvä, jos olisi löytynyt enemmän rohkeutta ja halua tehdä enemmän maaleja. Peli oli kuitenkin meidän hallussa. Meronen täysin työtön, vastustajalla ei laukaustakaan, Korkeakunnas sanoo.

Pelin loppupuolella Kuhnureiden hyökkääjä Aleksi Ristola väänsi nilkkaansa ja joutui jättämään kentän. Lahti oli jo käyttänyt kaikki pelaajavaihtonsa, joten viimeiset minuutit lahtelaiset joutuivat pelaamaan yhden miehen vajaalla.

Ristolan vamman vakavuus selviää myöhemmin.

– Ristolan loukkaantuminen oli ikävä asia. Pelätään pahinta, toivotaan parasta, Korkeakunnas harmittelee.

Eilen nimensä sopimuspaperiin laittanut Pyry Kärkkäinen teki välittömästi paluun pelikentille.

– Pyry on Veikkausliigan parhaita toppareita. Olin tyytyväinen Pyryn esitykseen, Korkeakunnas kehuu.

-Tähän peliin Pyry laitettiin avaukseen vanhoilla näytöillä, ”Toke” naureskelee.

Kärkkäinen itse iloitsi paluustaan.

– Mukava päästä heti tositoimiin! Tuttu jengi, tuntuu kuin ei olisi ollutkaan poissa, Kärkkäinen myhäilee tyytyväisenä.

Kärkkäinen on huolehtinut sopimuksettomana pelaajana ollessaan kunnostaan, eikä pelaaminen tuottanut vaikeuksia.

– Omasta mielestäni olen hyvässä kunnossa, Kärkkäinen sanoo.

Vastustaja pelasi suurella sydämellä.

– Vastustajalle tämä oli iso peli ja se näkyi, Kärkkäinen päättää.