FC Lahti haki sunnuntaina arvokkaan 2-1 vierasvoiton RoPS:in kotikentältä. Lahti siirtyi johtoon 62´ minuutilla, kun Matheus Alves upotti rangaistuspotkun viileästi maaliin. RoPS tuli lopussa tasoihin Olli Pöyliön maalilla ja näytti siltä, että peli päättyy pistejakoon. Rafael laukoi kuitenkin lisäajan loppupuolella pallon upealla tavalla yläkulmaan ja näin pisteet matkasivat Lahteen.
Lahtelaisten päävalmentaja Toni Korkeakunnas kertasi ottelun kulkua pelin jälkeen.
– Ensimmäinen puoliaika oli vähän sekava. Ensimmäisellä puoliajalla oltiin vähän passiivia ja RoPS oli aggressiivinen. Toinen puoliaika oli parempi ja peli vähän aukeni siitä. Taistelupeli, joka ei juurikaan hienouksia tarjonnut. Aika lailla niin meni kuin me ajateltiinkin, Korkeakuunas ruotii.
Lahden avausosuman rangaistuspotkusta iskenut Alves pyysi itseä vaihtoa ja Rafael korvasi hänet 83´minuutin kohdalla.
– ”Masa” oli ensimmäisellä puoliajalla ainoa pelaaja, joka pystyi pitämään palloa. Hän oli todella hyvä. ”Masa” pelaa aina täydellä sydämellä. Hänellä on ollut kumialustojen kanssa vaikeuksia aiemminkin. Nyt hän pyysi vaihtoa, oli kaikkensa antanut. Näin sen pitäisikin mennä, Korkeakunnas kiittelee suojattiaan.
RoPS kiri tasoihin varsinaisen peliajan lopussa Olli Pöyliön maalilla.
– Se oli tyhmästi puolustettu meiltä, Korkeakunnas tunnustaa.
Se ei kuitenkaan vierailijoita lannistanut, vaan Alvesin tilalle tullut Rafael laukoi lisäajalla upean voittomaalin 16-rajan tuntumasta.
– Käsittämättömän hieno ratkaisu. En tiedä löytyykö Suomesta toista pelaajaa, joka olisi tehnyt vastaavasta paikasta. Fantastinen laukaus, Korkeakunnas suitsuttaa brassilegendan suoritusta.
– Tunteiden vuoristorataa. Melkein päästettiin voitto käsistä. Tämän kauden kokemuksien jälkeen hyvältä maistuu. Jossain vaiheessa ottelut kääntyy meilllekin. Täällä on kenenkään vaikea voittaa. Nostan hattua joukkueen taisteluilmeelle. Vaikka annettiinkin turha maali, tultiin vielä ohi. Alkukaudella ei tälläisiä onnistumisia tullut. Joskus huonommallakin pelillä voittaa, Korkakunnas jatkaa.
Lahdella on edessään todellinen härkäviikko, kun jo keskiviikkona se kohtaa HJK:n vieraskentällä ja sunnuntaina VPS saapuu Lahteen.
– Nyt kävellään hotelille ja syödään iltapala. Huomenna Vantaalle yhteistyöseuramme VJS:n kentälle palauttelemaan, saadaan tämän reissun kuonat pois jaloista. Osa jatkaa Lahteen ja osa jää Helsinkiin. Tiistaina on jo valmistava harjoitus, joten ei hirveästi huilata. Tämä voitto antaa kuitenkin enegiaa ja uskoa. Kaksi pahinta paikkaa peräkkäin, Rovaniemi ja Helsinki. Kaikki on mahdollista, kun taistellaan yhtenäisesti, ”Toke” päättää.