placeholder

Korkeakunnas: Ei syytä synkistellä

FC Lahden kauden ensimmäisen vierasvoiton metsästys jatkaa lauantaina, kun se matkustaa SJK:n vieraaksi vasta rakennetulle OmaSp Stadionille.

Viime sunnuntaina Kuhnurit kärsivät kirvelevän 1-2 –kotitappion Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Pelistä löytyi kuitenkin hyviä elementtejä joita ottaa mukaan.

– Hyvinhän me pelattiin, ei kannata laittaa päätä pensaaseen. Pitää olla kylmäpäisempi viimeistelyssä ja minimoida virheet. Enemmän luodaan paikkoja kuin vastustaja. Ollaan positiivisia ja ruvetaan voittamaan. Henkisesti pitää olla vahvempia ja voitontahto pitää olla kovempi, Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas summaa teesejä.

– Pitää ottaa ne, mitä meille kuuluu. Olisi eri asia, jos peli olisi hirveän tukkoista, eikä pelin rakenne olisi kunnossa, Korkeakunnas jatkaa.

Joukkueen sisällä vallitsee hyvä joukkuehenki ja sitä kohotettiin alkuviikosta entisestään leikkimielisellä Beach Volley –turnauksella.

– Ei syytä synkistellä, joukkueessa on hyvä ilmapiiri ja fiilis. Alkuviikosta oli vähän bondingia, kun pidettiin beach volley –turnaus, ”Toke” kertoo.

Yksi syy joukkueen epätasaisiin otteisiin tällä kaudella saattaa johtua nuoresta ikärakenteesta. Joukkue on viime kauteen nähden huomattavasti kokemattomampi.

– On varmaan osittain sitä. Kun on toistoja ja onnistumisia paljon alla sekä kokemusta menestymisestä, niin totta kai se helpottaa tiukkojen pelien kääntämisessä, Korkeakunnas myöntää.

Maalinteko on ollut yksi viime pelien ongelmista ja siihen ollaan pyritty löytämään helpotusta harjoituksissa.

– Maanantaina hyökkääjätreeneissä kuusi hyökkäyspään pelaajaa teki 102 maalia. Me osataan tehdä maaleja, kyllä se sieltä tulee. Hyvä ja kova maalintekokilpailu. Toistoja, leikkimielistä kilpailua ja rentoutta haettu tähän hommaan. Kilpailun voittajaksi selvisi Santeri Hostikka 22 maalilla. Nuorissa on voimaa, Korkeakunnas naureskelee.

SJK on vastustajana sopinut Lahdelle vuosien saatossa hyvin, eikä Lahti ole hävinnyt seinäjokilaisille kertaakaan.

– Joka peliin lähdetään voittamaan, on se koti- tai vieraspeli. Seinäjokea vastaan korostuu kärsivällisyys ja yhtenäisyys. He tykkäävät hallitta palloa, pitää hoitaa puolustushommat huolella kun kaverilla on pallo ja löytää paikat iskeä. Pallollinen pelimme on ollut ihan hyvällä tasolla, mutta se pitää saada näkymään tulostaululla. Ei uutta ja ihmeellistä tarvitse keksiä. Seinäjoen kanssa on pärjätty aika hyvin. Päästään Suomen hienoimmalle stadionille pelaamaan. Meillä on ollut aina hyvä keskinäinen kilpailu ja nytkin ollaan peräkkäisinä sarjataulukossa, Korkeakunnas alustaa lähtöasetelmia.

SJK pelasi tiistaina UEFA Champions Leaguen toisessa osaottelussa kotikentällään 2-2 tasapelin BATE Borisovin kanssa, mutta karsiutui jatkosta yhteismaalien ollessa vastustajan hyväksi 4-2. Jatkosta tippumisen tuottama pettymys voi näkyä Lahtea vastaan joko positiivisesti tai negatiivisesti.

– Se riippuu ihan siitä, miten joukkue sen käsittelee. Heillä on ollut aikaa sitä käsitellä. Olisi se etukäteen ollut lähes mahdoton tehtävä pärjätä noin isoa joukkuetta. Seinäjoella on iso budjetti, laaja rosteri ja hyviä pelaajia. En usko, että jalalla näkyy. Pikemminkin sisuunnuttaa, kun on pakko laittaa kaikki paukut sarjaan. He eivät ole meitä koskaan voittaneet ja se varmasti motivoi heitä, Korkeakunnas miettii.

Lahden pelaajatilanne on ottelun alla varsin hyvä, sillä kokoonpanosta on ainoastaan yksi varma poissaolija.

– Drilon Shala on varmuudella pois. Boris Tatar ja Jasse Tuominen lähenevät pelikuntoa, Korkeakunnas kertoo.

Elokuussa aukeaa siirtoikkuna ja Lahden taustoissa kartoitetaan uusia mahdollisia vahvistuksia joukkueeseen.

– Hyökkäyspään pelaajia haettu, mutta siinä on monta edellä nokkimisjärjestyksessä. Ollaan varsin aktiivisia oltu, mutta mitään valmista ei ole. Ollaan haettu sekä kotimaisia ja ulkomaalaisia, kotimaisia ei tosin hirveästi ole markkinoilla, Korkeakunnas valaisee.

SJK – FC Lahti 23.07.2016 klo 16.00 @OmaSp Stadion