placeholder

Korkeakunnas: ”Ansaittiin voitto”

FC Lahden mitalihaaveet pysyivät elossa, kun se nujersi sunnuntaina FC Interin lukemin 3-1.

Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas otti kolme pistettä ilolla vastaan.

– Tosi tyytyväinen kolmeen pisteeseen! Ei mikään huippuesitys, mutta yhtenäinen esitys. Varmasti ansaittiin voitto, kuten kollega (Job Dragstma) sanoikin, Korkeakunnas aloittaa.

Ottelun näkyvin hahmo oli kaksi maalia iskenyt Xhevdet Gela.

– Eilen naljailin Gelalle, että aika paljon olet saanut hyökätä ja milloin olet ajatellut tehdä maalin. Hän sanoi, että on tehnyt jo yhden maalin. Sanoin, että miten olisi jos tekisit toisen. Nähtävästi toimi. Ilmeisesti pitää aloittaa tällainen ”välittämiskampanja”. Seuraavaksi otetaan (Aleksi) Paananen hampaisiin, jos hän saisi laukauksen maalia kohti, Korkeakunnas naurattaa.

– Gelan maalit oli hienoja ja hyvin alustettuja. Onhan se aina kivaa, kun saamme nauttia Pekka Lagerblomin palveluksista. Toisessa Gelan maalissa oli häneltä maailmanluokansuoritus, ajoitus oli juuri oikea, Korkeakunnas kehuu.

Brassikonkari Rafael pelasi täydet minuutit ja pelasi varsin vakuuttavasti.

– Rafael on nyt taas syksyä kohden herännyt henkiin. Pelaa nyt kun ansaitsee pelata. Oli tänään erinomainen pelinrytmittäjänä ja toi rauhallisuutta meidän peliin. Hänellä on ollut hyvä jakso menossa useamman viikon. Tärkeää, että jatkaa noita esityksiä ja rupeaa osumaakin, kun (Matheus) Alves voi olla pois jonkin aikaa. Maalivahti (Henrik Moisander) teki ne torjunnat, mitkä piti tehdäkin, Korkeakunnas sanoo.

Veikkausliigakausi 2015 on kääntynyt loppusuoralla ja jäljellä on enää kolme kierrosta. Pelattavaa riittää viimeiseen peliin asti.

– Tärkeää, että panosta riittää meillä kauden loppuun asti. Tulee huikea viimeinen puolitoista viikkoa, missä painetaan kolme peliä. Se on kiva, että on pelattavaa, ”Toke” päättää.