Kierroskatsaus: Lahtelaisia maajoukkuetehtävissä

Myös maajoukkuetauon aikana lahtelaispelaajia on ollut tositoimissa. Usea lahtelaispeluri sai peliaikaa maajoukkueissa ja myös uusia kutsuja edustustehtäviin tuli. Yhteistyöseura Lahden Reipas puolestaan pelasi harjoitusottelun.

FC Lahden yhteistyöseura Lahden Reipas pelasi lauantaina harjoitusottelun Ykköseen noussutta PEPOa vastaan Lappeenrannassa. Reipas meni ottelussa jo 2-0-johtoon Ville Jokelan ja Asaad Babikerin maaleilla. PEPO iski lopulta toisella jaksolla kahdesti ja tasoitti ottelun päätöslukemiksi 2-2.

FC Lahden miesten edustusjoukkueen Eduards Emsis pelasi Latvian A-maajoukkueen paidassa 39 minuuttia. Latvia kohtasi harjoitusottelussa Kuwaitin. Ottelu päättyi 1-1-tasapeliin. Emsis oli avauskokoonpanossa, mutta hänet vaihdettiin ensimmäisellä jaksolla pois pienen kolhun takia. Latvia kohtaa toisessa, tänään pelattavassa harjoitusottelussa Azerbaidžanin.

Sekä Altin Zeqiri että Arlind Sejdiu tulivat vaihdosta kentälle Kosovon alle 21-vuotiaiden maajoukkueen kohdatessa EM-karsinnassa Slovenian. Zeqiri tuli kentälle toisen jakson alussa ja Sejdiu pääsi irti aivan jakson lopussa. Zeqirille kirjattiin ottelussa varoitus. Itse ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. Kosovo kohtaa uudelleen Slovenian tänään.

Anton Munukka oli Suomen alle 18-vuotiaiden maalilla harjoitusottelussa Walesia vastaan vieraskentällä. Munukka pelasi täyden ottelun 4-2-tappioon päättynee pelissä. Maajoukkueen toisessa pelissä Munukka ei päässyt kentälle.

FC Lahden poikajunioreista valittiin kuusi pelaajaa vuonna 2007 syntyneiden Idän alueleirille. Valitut pelaajat ovat Osku Maukonen, Miro Köykkä, Jesse Nieminen, Konsta Väisänen, Daniel Nyman ja Elias Riihelä. Leiri on Eerikkilässä 5.-6.4.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Taneli Okkonen