Kierroskatsaus: FC Lahdelle SM-pronssia Kai Pahlman -turnauksesta

FC Lahden poikajoukkueet nappasivat kovia päänahkoja viikonloppuna. FC Lahti C15 menestyi Kai Pahlman -turnauksessa Tampereella. A- ja B-juniorit voittivat Kisapuistossa omat ottelunsa Kisapuistossa 1-0. Lisäksi FC Lahti T18 haki vierasvoiton Joensuusta.

FC Lahden yhteistyöseura Lahden Reipas päätti Kakkosen kautensan vierasottelulla perinteistä FC Kiffeniä vastaan. Kasperi Heinonen vei viirupaidat johtoon Tomi Kultin esityöstä. Kiffen kuitenkin nousi tasoihin ja ohi Cheikh Touren kahdella maalilla. Ottelun lopussa kentällä kävi myös lahtelainen maalivahtilegenda Tom Hellqvist, joka laittoi ottelun jälkeen hanskat naulaan. Reippaan lopullinen sijoitus Kakkosessa oli neljäs.

FC Lahti A kaatoi Kisapuistossa SM-sarjan ottelussa IF Gnistanin 1-0. Lahti hallitsi ottelua ja pääsi ylivoimalle ensimmäisen jakson puolivälissä, kun helsinkiläispuolustus joutui kaatamaan läpiajoon päässeen Aleksi Mykrän. Lahti jauhoi ylivoimalla ja loi tukun maalipaikkoja, mutta kuparinen meni rikki vasta ensimmäisen jakson lopussa hieman onnekkaasti. Mykrä keskitti maalille ja pallo kimposi Gnistanin kahden puolustajan kautta maaliin. Myös toisella jaksolla Lahti hallitsi ja loi paikkoja, mutta lisäosumia ei Kisapuistossa nähty.

FC Lahden edustusmiehistön Asaad Babiker ja Daniel Koskipalo olivat avauskokoonpanossa ja pelasivat täydet ottelut. Koskipalo oli kentän näkyvimpiä keskikentän keskustassa. Babiker puolestaan järjesteli muutaman maukkaan maalipaikan pelikavereilleen

FC Lahden sarjasijoitus on yhä seitsemäs. Lahtelaisten kausi päättyy ensi lauantaina vierasottelulla Helsingin Jalkapalloklubia vastaan. Voitolla Lahdella on vielä mahdollisuus parantaa sarjasijoitustaan pykälän verran.

FC Lahti B pelasi A-junioreiden jälkeen Kisapuistossa oman viimeisen kotiottelunsa SM-sarjassa. Vastustajaksi oli saapunut Kokkolan Pallo-Veikot. Lahtelaiset hallitsivat ottelua ja loivat maalipaikkoja, mutta voitto-osuma nähtiin vasta viimeisellä kympillä. Eemil Laamanen alusti ja Lauri Ala-Kauhaluoma iski lahtelaiset 1-0-voittoon.

Myös FC Lahti B päättää kautensa vierasottelulla HJK:a vastaan. KPV-voitto varmisti lahtelaisille vähintään viidennen sijan SM-sarjassa. Voitolla Lahti taistelee vielä neljännestä sijasta. Lahti voi myös sekoittaa mestaruuskamppailua, sillä HJK tarvitsee ottelusta voiton.

FC Lahti T18 kyläili sunnuntaina Ykkösen päätöskierroksella Joensuussa FC Hertan vieraana. Lahti nappasi täydet pisteet mukaansa Pihla Elasvuon ensimmäisen jakson loppuun iskemällä maalilla. Voitolla FC Lahti nousi Ykkösessä kahdeksanneksi.

FC Lahti C15 päätti kautensa Kai Pahlman SM -lopputurnauksessa Tampereella. Lahti meni alkulohkostaan puhtaalla pelillä jatkoon kaataen Vantaan Jalkapalloseuran, Oulun Luistinseuran ja Käpylän Pallon. Puolivälierässä lahtelaiset kaatoivat rangaistuspotkukilpailuun asti venyneessä ottelussa FC Hongan. Myös välierä venyi rangaistuspotkukilpailuun, mutta tällä kertaa Kuopion Palloseura veti pidemmän korren. Pronssiottelussa lahtelaiset nousivat Ilvestä vastaan tappioasemasta tasoihin ja voittoon jatko-ottelussa Colin Ndabawedjen osuessa ottelun aikana kahdesti. Näin ollen lahtelaisten kaulaan ripustettiin SM-pronssia.

Lue FC Kiffen – Lahden Reipas -ottelun raportti tästä.

Lue FC Lahti A – IF Gnistan A -ottelun raportti tästä.

Lue FC Lahti B – KPV B -ottelun raportti tästä.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: