Kierroskatsaus: Anton Munukalle täysi ysikymppinen

Viime viikonlopun ympärillä oli jälleen lahtelaispalloilijoita tulessa. FC Lahden miesten edustusjoukkue kohtasi harjoitusottelussa Helsingin Jalkapalloklubin ja kärsi 1-0-tappion. Myös poikien U17-joukkue haastoi SM-karsinnassa HJK:n.

Yhteistyöseura Lahden Reipas aloitti lahtelaisviikonlopun kohtaamalla harjoitusottelussa Kisapuistossa Atlantis FC:n. Atlantis meni ottelussa johtoon ensimmäisellä jaksolla vapaapotkusta. Reipas hallitsi kenttätapahtumia, mutta ei tahtonut millään saada kuparista rikki. Vaihdosta kentälle tullut Lirinis Haziri osui kentälle tultuaan nopeasti kahdesti ja näin ollen Reipas nappasi 2-1-voiton.

FC Lahden edustusmiehistön Anton Munukka ja Daniel Koskipalo olivat avauskokoonpanossa. Koskipalo oli ottelun alussa hyökkäyssuuntaan vaarallinen, mutta joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi ensimmäisen jakson puolivälissä. Munukka puolestaan pelasi koko ottelun hyvin ja maalille hän ei mahtanut mitään.

FC Lahden poikien U17-joukkue kohtasi SM-karsinnassa Helsingissä HJK:n. Kotijoukkue meni ensimmäisen vartin aikana 2-0-johtoon Yllson Likan kahdella osumalla. Lahti kavensi toisen jakson lopussa Akseli Puukon osumalla, mutta pisteet jäivät Helsinkiin lukemin 2-1. FC Lahden edustusjoukkueen Samuel Pasanen pelasi ottelussa 55 minuuttia.

FC Lahti on SM-karsintalohkossaan seitsemän ottelun jälkeen neljäntenä. Seuraavana lahtelaiset kohtaavat FC Interin vieraskentällä lauantaina 2.4. Seuraava kotiottelu pelataan Kisapuistossa 9.4. jolloin vieraaksi saapuu FC Viikingit.

Lahtelaisia alueleireillä

FC Lahden poikien U15-joukkueen Elias Riihelä, Juuso Syrjä, Miro Köykkä, Jesse Nieminen ja Konsta Väisänen osallistuivat vuonna 2007 syntyneiden Idän alueleirille. Alueleiri oli Mikkelissä viime viikon keskiviikkona.

FC Lahden tyttöjen U18-joukkueesta Etelän aluejoukkueeseen on puolestaan valittu Jessika Huovinen ja Stella Rouhiainen. Leirin varapelaajalistalta löytyy myös Olivia Niuranen. Leiri järjestetään Helsingissä 22.-23.3. Huovinen on laitapelaaja ja Rouhiainen pelaa keskikentällä sekä topparina.

Lue Lahden Reipas – Atlantis FC -ottelun otteluraportti tästä.

Katso Tyttöjen alueleirille valitut pelaajat Palloliiton sivuilta tästä.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Taneli Okkonen