Karlux -KIERROSKATSAUS: Lahtelaisilla pisterikas viikonloppu

Viikonloppuna nähtiin lahtelaisilta hienoja nousuja ja venymisiä. Edustusjoukkueet saivat pisteitä ja myös junioreissa FC Lahti onnistui kartuttamaan pistetiliään. Komeimman nousun teki naisten edustusjoukkue, joka nousi kahden maalin takaa voittoon. Mukana loistavaa tulevaisuutta rakentamassa Karlux.

FC Lahti loi paikkoja

FC Lahden miesten edustusjoukkue kohtasi kotikentällään KTP:n. Lahti loi läpi pelin paikkoja, mutta kotkalaisten kassari Rasmus Leislahti venyi kerta toisensa jälkeen. Hän poimi jopa Altin Zeqirin rangaistuspotkun ja Teemu Penninkankaan huippupuskun. Lopulta pisteet tasattiin maalittomalla tasatuloksella.

Sarjassa kahdeksantena oleva Lahti kohtaa seuraavana Suomen Cupissa vieraskentällä Nelosessa pelaavan Kypärämäki Rangersin. Liigassa Lahti puolestaan matkaa seuraavaksi Kuopion Palloseuran vieraaksi lauantaina. Seuraava kotiottelu pelataan perjantaina 26.5. AC Oulua vastaan. Osta lippusi tästä.

Komea nousu toi voiton

FC Lahden naisten joukkue nousi sunnuntaina lopussa tasoihin ja voittoon Kisapuistossa Pallo-Iiroja vastaan. Raumalaiset johtivat ottelua jo 2—0 ensimmäisen jakson jälkeen, mutta Lahti ryhdistäytyi. Katrin Kirpu kavensi ja Jia Haapea toi Lahden tasoihin. Lopulta vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua puolustaja Venla Haikalan kulmapotku kiersi suoraan maaliin ja toi lahtelaisille täydet pisteet.

Kuudentena Ykkösessä oleva FC Lahti aloittaa seuraavaksi Suomen Cupin Nummelan Palloseuraa vastaan vieraskentällä tiistaina 23.5. Ykkönen puolestaan jatkuu pienellä vieraskiertueella Pallokerho Keski-Uusimaata ja Nurmijärven Jalkapalloseuraa vastaan. Seuraavan kerran Lahti pääsee kotikentälle lauantaina 10.6. jolloin vieraaksi saapuu KTP.

Lahden Reipas tasapeliin

FC Lahden yhteistyöseura Lahden Reipas kohtasi viikonlopun alkajaisiksi Kisapuistossa Atlantis FC:n Akatemian. Reipas hallitsi ottelua, mutta ei kyennyt luomaan riittävästi laadukkaita maalipaikkoja. Näin ollen pisteet tasattiin maalittomalla tasatuloksella.

Edelleen tappiottomana porskuttava Reipas on Kakkosessa neljäntenä. Viirupaitojen kausi jatkuu Suomen Cupin paikallisottelulla Jalkarannan Palloseuraa vastaan ensi sunnuntaina. Kakkosessa Reipas puolestaan kohtaa seuraavaksi Kisapuistossa FC Kiffenin lauantaina 27.5.

Junioreissa kärkikamppailut

FC Lahden U18-tyttöjen kakkosjoukkue jatkaa Ykkösessä puhtaalla pelillä. Joukkue kaatoi kotikentällä kärkikamppailussa helsinkiläisen PK-35:den. Lahti meni menojaan jo ensimmäisellä jaksolla ja nappasi 3—1-voiton Seela Tuomisen, Helmi Rönkön ja Elli Savolaisen maaleilla. Ykkösjoukkue puolestaan vieraili Jyväskylän Pallokerhon ja kärsi maalin tappion lukemin 2—1. Lahden kavennusosuma merkittiin jyväskyläläisten omaksi maaliksi. Ykkösjoukkue kohtaa ensi sunnuntaina Helsingin Jalkapalloklubin kakkosjoukkueen vieraskentällä. Kakkosjoukkue matkaa puolestaan Jyväskylään Palokan Riennon vieraaksi.

FC Lahden U17-pojat kohtasivat sunnuntain päätökseksi SM-karsinnan kärkikamppailussa HJK:n. Kuuma ja tasainen ottelu päättyi pistejakoon lukemin 1—1. Klubi siirtyi johtoon ensimmäisellä jaksolla pallon kimmottua lahtelaispuolustajista verkkoon. Toisen jakson lopussa Lahti loi valtavan paineen helsinkiläisten maalille ja Vilho Huovilan matala keskitys päätyi lisäajalla verkkoon HJK:n puolustajien avustamana. Jaettuna kolmantena karsinnassa oleva FC Lahti saa vieraakseen seuraavaksi Vantaan Jalkapalloseuran torstaina 18.5.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Taneli Okkonen