FC Lahti

Juniorikatsaus

Lahtelaisjoukkueet olivat jälleen viikonloppuna tulessa. FC Lahden A- ja B-juniorit avasivat SM-sarjakautensa kotona. FC Lahden C15 puolestaan avasi kautensa Helsingissä. FC Lahden tyttöjen joukkue pelasi sunnuntaina historiansa ensimmäisen virallisen ottelun. Sunnuntai-illan päätti yhteistyöseura Lahden Reippaan vierasottelu Nurmijärven Jalkapalloseuraa vastaan.

FC Lahti A järjesti sarja-avauksessaan FC Kontua vastaan myrskyn sekä taivaalle että kentälle. Samuel Kouhia iski kolme osumaa. Tuomas Kautonen, Eelis Penttilä, Aku Laitinen, Veeti Lahtinen, Kalle Munukka ja Roope Niskanen osuivat kertaalleen. Lopulta ottelu päättyi lahtelaisten 9-1-voittoon.

FC Lahti B kärsi hetkeä myöhemmin niukan 1-0-tappion oululaiselle Herculekselle. Lahti hallitsi ottelua, mutta oululaisten tiivis puolustus ja tehokas paikkojen käyttö takasivat pisteet Ouluun. Ottelun ainokaisen viimeisteli Antti-Jussi Riihiaho.

Poikien 15-vuotiaiden Etelän liigassa FC Lahti puolestaan nappasi arvokkaan 5-1-vierasvoiton kovasta Käpylän Pallosta. Aleksi Paalanen osui kahdesti ensimmäisen vartin aikana. Vilho Huovila osui myös kahdesti ja yksi maali merkittiin Samuel Pasaselle. KäPan ainokaisen viimeisteli Max Kurvinen.

FC Lahden tytöt pelasivat sunnuntaina Kisapuistossa paikallisottelu FC Kuusysin Sinistä vastaan Kakkosessa. Olivia Niuranen siirsi FC Lahden johtoon neljän minuutin pelin jälkeen historiallisella maalilla. Päätöslukemat 2-0 viimeisteli Sofia Korhonen.

Hyvin Kakkosen aloittanut Lahden Reipas kärsi 2-1-lisäaikatappion vieraskentällä Nurmijärven Jalkapalloseuraa vastaan. Sakari Jokinen vei Reippaan johtoon, mutta NJS tasoitti ja iski voitto-osuman kuudennella lisäaikaminuutilla. FC Lahden pelaajista avauskokoonpanossa olivat Daniel Koskipalo, Asaad Babiker ja Anton Munukka. Koskipalolle minuutteja tuli 80 ja Babikerille 86. Munukka pelasi täyden ottelun.

Lue FC Lahti A:n otteluraportti tästä.

Lue FC Lahti B:n otteluraportti tästä.

Lue Lahden Reippaan otteluraportti tästä.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: