placeholder

Jarkko Koskinen Veikkauksen kesäkisassa

FC Lahden valinta Veikkauksen kesäkisassa pelaajalegendaksi on kovaotteisena keskikenttäpelaajana kunnioitettavan uran luonut Jarkko ”Jakke” Koskinen (synt. 21.01.1975). Koskinen debytoi miesten tasolla Lahden Reippaan paidassa vuonna 1992 ja siirtyi kaudeksi 1993 MYPA:an. Myllykoskella vierähti yhteensä viisi vuotta ja tuona aikana Koskisen vyölle kertyi neljä hopeaa sekä yksi Suomen Cupin voitto. Sen jälkeen edessä oli paluu syntymäkaupunkiin FC Lahden paitaan. Lahdessa Koskinen pelasi aina vuoteen 2006, jolloin pelaajaura tuli tiensä päätökseen.

Jalkapalloa mies ei ole hylännyt, vaan Koskinen toimii keskeisessä asemassa lahtelaisessa juniorijalkapallossa.

– Olen FC Reippassa toiminnanjohtaja nimikkeellä. Heti, kun 2006 vuonna lopetin niin aloitin syksyllä Reippaassa hommat junioripäällikön nimikkeellä. Titteli on vaihtunut, mutta työ on säilynyt samana. Siinä ollaan ja yritetään juniorijalkapalloa kehittää, Koskinen kertoo.

Rooliin kuuluu keskeisesti papereiden pyörittely.

– Meikäläisellä on sitä hallinnon pyörittämistä. Talouden seuraamista ja tämän tyylistä. Tosi vähän mihinkään valmennuspuoleen puutun. Keskusteluissa käyn ja oman mielipiteeni ilmaisen. Meillä on valmennuspäällikkönä Jyrki Maisonlahti, joka hoitaa sitä ja on vastuussa siitä, Koskinen jatkaa.

Lahti on perinteinen jalkapallokaupunki ja oppinsa kuningaslajin pariin täällä ovat saaneet Koskisen tavoin mm. Jari Litmanen, Petri Pasanen ja Joonas Kolkka. Viime vuosina lahtelaisten maajoukkuepelaajien määrä on kuitenkin vähentynyt ja tähän on pyritty junioritasolla reagoimaan. Konkreettinen esimerkki tästä on ”FC Lahti”-nimen alla pelaavat juniorijoukkueet.

– Kovasti ollaan yritetty kehittää meidän omaa toimintaa täällä ja sitä kautta pelaajia maajoukkueisiin. Mielestäni on hyviä steppejä saatu, kuten FC Lahti yj-joukkueet A-, B- ja C – junioreihin. Se on oikea tie siihen, että yhdistetään voimavarat, jotta pystytään pelaamaan Suomen huipulla. Se on karu fakta, että kaikki muutkin yrittää tehdä tosi kovaa duunia ja meidän pitää vaan reivata meidän omaa kurssia, mitä ollaan koko ajan tehtykin. Ollaan pikkuisen jälkijunassa tultu, ”Jakke” avaa.

– Lähinnä FC Reippaan tavoite on tuottaa pelaajia FC Lahdelle. Mitä enemmän meidän kasvatteja pelaa tässä liigaseurassa, sitä tyytyväisempiä me olemme, Koskinen jatkaa.

Lahtelaisen jalkapalloilun lippulaivan eli FC Lahden otteita Koskinen on seurannut tiiviisti.

– Aika paljon olen seurannut. Jonkin verran olen käynyt vieraspelejäkin katsomassa. Yleisesti luullaan, että FC Lahdella olisi mennyt kausi huonosti pelillisesti. En ole yhtään sitä mieltä. Pelit ovat menneet pelillisesti ihan ok, mutta tuloksenteko on ollut aika vaikeaa, Koskinen näkee.

– Toki tämä on tulosurheilua. Kaikki tietää sen, että viime vuonna otettiin vähän huonommallakin pelillä voittoja. Tänä vuonna ei ole tullut niitä. Kyllä kelkan pitäisi kääntyä aika nopeasti, muuten kärki karkaa, Koskinen tietää.

Maanantaina Kuhnurit kohtaavat viime kauden hopeamitalisti SJK:n. Kumpikin joukkue on mukana Europa Leaguen karsinnoissa, joten kumpikin joutuu otteluun samoista lähtöasetelmista.

– Ei siitä ainakaan helppo peli tule. Tietenkin se on hyvä asia, että molemmat pelaavat eurocuppia. Tiedän omasta kokemuksesta, että ei ole hirveän helppo aina asennoitua siihen seuraavaan liigapeliin tässä eurocuppien välissä. Siinä on keräilemistä liigapeliin. Onneksi sieltä tulee kova vastus, siihen on aina helpompi suhtautua ja asennoitua. Eihän ne helppoja pelejä ole mitkään, Koskinen päättää.

Osallistu Veikkauksen Kesäkisaan -> https://www3.veikkaus.fi/vakiosm/

Täältä täyttämään Vakio -> https://www.veikkaus.fi/fi/vakio

FC Lahti – SJK 06.07.2015 klo 18.30 @Kisapuisto

Katso Jarkko Koskisen vihjeet sunnuntain Vakioon alla olevasta videosta!