FC Lahti päätti urakkansa Liigacupin alkusarjassa tasapelillä IFK Mariehamnin kanssa. Lahti oli ottelussa jo 2-0 johdossa Jasse Tuomisen ja Santeri Hostikan maalien turvin, mutta IFK nousi takaa ajoasemasta rinnalle pelin lopussa.
Kuhnureiden kapteeni Mikko Hauhia urakoi totutusti täyden 90-minuuttisen puolustuslinjan vasemmalla laidalla. Hauhia ei ollut tasapeliin järin tyytyväinen.
– Ei se tyydytä. Varsinkin kun tässä pelattiin jossain määrin finaalipaikasta. Voitolla siihen olisi ollut vielä hyvät saumat, Hauhia sanoo.
– Kun katsoo peliä kokonaisuutena, niin ensimmäisen puoliajan kolmesta-neljästä loistavasta maalipaikasta olisi pari pitänyt tehdä, ja jossain määrin ratkaista ottelu siinä. Niin kuin nähtiin, niin 2-0 ei ole vielä mitään. Kokonaisuutena ihan OK. Viimeisessä 20-minuutissa pitää parantaa, ettei ote lipsu ja välimatkat kasva, Hauhia jatkaa.
Lahti ei ole hävinnyt talvikaudella vielä yhtään ottelua ja pelillisestikin joukkue on pystynyt esittämään nousujohteisia esityksiä.
– Peli on jossain määrin kehittynyt, varsinkin tietyt osa-alueet. Mitä on treeneissä käyty läpi, niin ne ovat näkyneet sitten pelissäkin. Siinä mielessä täytyy olla ihan tyytyväinen ja katsoa tuloksen ulkopuolellekin, Hauhia miettii.
Lahtelaisten nuoriso-osasto on tehnyt vahvaa tulemista talven peleissä Jasse Tuomisen, Santeri Hostikan, Mikko Kuninkaan ja Fareed Sadatin johdolla.
– Pakko nostaa nuoria kavereita edelleen. He ovat osoittaneet, että varsinkin talven peleissä pärjäävät ihan täysillä ja ovat jopa kantavia voimia. Sama homma pitää vaan jatkua sitten kesään asti, Hauhia kehuu.
Lahti on saanut kasattua jälleen laadukkaan pelaajiston ja joukkueella on selkeä kuva siitä, minkälaista jalkapalloa halutaan ensi kaudella pelata.
– Kyllä se kilpailukykyinen on ja tavoitteet on edelleen menestyä niin kuin ne on olleet aikaisempinakin vuosina. Totta kai joukkue on vähän muuttunut ja vähän erilaisia pelaajia. Kaikki jotka pelejä ovat nähneet, se on aktiivisempaa. Selkeä kuva on, minkälaista joukkuetta halutaan rakentaa ja miten halutaan pelata, Hauhia kertoo.