placeholder

FC Lahti Vaasaan hakemaan ensimmäistä vierasvoittoa

FC Lahti kohtaa perjantaina kello 19.30 vieraskentällä Elisa Stadionin avausottelussa Vaasan Palloseuran.

Kuhnurit lähtevät hakemaan kauden ensimmäistä vierasvoittoa luottavaisin mielin. Alla on maaliton tasapeli Kuopion Palloseuraa vastaan.

– Hyvä harjoitusviikko alla. Ihan hyvä edellinen peli, mutta tulos jäi vajaaksi. Tilanteita saatiin luotua ja hyvä pelillinen ilme. Hyvillä ja luottavaisin mielin kohti peliä, Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas aloittaa.

Yksi syy joukkueen kehnoon vierassaldoon on selitettävissä helppojen maalien päästämisellä useassa vierasottelussa.

– Meillä on käynyt lähes jokaisessa pelissä niin, että on annettu halpa maali eteen. Vaikea on vieraissa nousta, kun kotijoukkue päässyt johtoon ja saanut hyvää fiilistä. Viime vuonna oltiin yksi parhaista vierasjoukkueista. Muutama hyvä vieraspeli ollaan pelattu tälläkin kaudella. Ei olla asiaa liikaa mietitty ja murehdittu. Jokainen peli on uusi mahdollisuus ja aina voittoa haetaan vaikka olisi kuka vastassa. Korostuu ensimmäisen maalin merkitys. Takaa-ajoasemaan kun joutuu, niin pelin luonne muuttuu. Puolustuspelaaminen ei ole vieraissa ollut riittävän hyvää, Korkeakunnas näkee.

Lahti on kohdannut VPS:n kertaalleen tällä kaudella. Tuolloin Lahti oli Kisapuistossa selvästi vahvempi osapuoli ja kukisti vaasalaiset lukemin 4-0. VPS on tehnyt pieniä viilauksia pelitapaansa, mutta koko ideologiaa ei ole lähdetty muokkaamaan uuteen uskoon.

– Edelleenkin he haluavat hallita palloa ja saada sitä kautta hyviä tuloksia. Hyökkäävät aika hitaasti. Jamaikalais kärkipari Steven Morrissey ja Andre Clennon sekä Pyry Soiri pystyvät nopeaan suunnanmuutospelaamiseen. Ei ehkä niin yltiöpäistä halua hallita palloa enää ja parempi tasapaino heidän pelaamisessaan kuin alkukaudesta. Se oli aika helppo peli meille silloin, Korkeakunnas avaa.

Lahden pelaajatilanne on elänyt ottelun alla.

– Menee yksi yhteen, kun Hassan Sesay on takaisin käytettävissä, mutta Boris Tatar on out. Drilon Shalan vaivat jatkuvat, ei ole mukana. Santeri Hostikka on edelleen pois, mutta pitäisi olla jo seuraavassa pelissä mukana. Duarte Tammilehto on pelikiellossa. Rafael tekee paluun kokoonpanoon. 17 pelaajaa lähdössä reissuun, joten ihan hyvä tilanne on, Korkeakunnas valottaa.

Kulisseissa tehdään töitä joukkueen vahvistamiseksi.

– Totta kai kun meiltä on pelaajia lähtenyt, niin tilallekin tarvitaan pelaajia. Useampi prosessi on käynnissä. Maalivahtitilanne on elänyt ja elää edelleen, Korkeakunnas kertoo.