placeholder

FC Lahti tasapeliin Hongan vieraana

Ottelun ensimmäisellä puoliajalla isännät aloittivat hieman lahtelaisia aktiivisemmin. Huippuvaarallisia maalipaikkoja ei kuitenkaan syntynyt ensimmäisen vartin aikana, minkä jälkeen Kuhnurit ottivat pallollista hallintaa itselleen.

Hongalle avautui loistava sauma mennä johtoon hieman ennen taukovihellystä. Kuhnurit selvisivät tilanteesta lopulta tuurilla ja taidolla, kun tekopaikkaan päässyt kotijoukkueen Alex Nimelyn ensimmäinen yritys pysähtyi Damjan Siskovskin huipputorjuntaan ja toisella yrittämällä Nimely sohaisi pallon tolppaan.

Honka oli uudemman kerran tekopaikassa tauon jälkeen, kun Tommi Saarinen pääsi puskemaan vapaasti kulmapotkusta. Pallo pomppi lahtelaisten onneksi hieman takatolpasta ohi. Tilanteen jälkeen myös valkopaitainen FC Lahti pääsi kunnon paikoille. Kulmapotkutilanteessa Hongan maalille noussut toppari Igor Jovanovic oli ensimmäisenä pallossa, mutta pusku suuntautui maalivahti Timothy Murrayn syliin.

Keskikentällä peliä pyörittänyt Aleksi Paanen oli vieraista lähimpänä maalintekoa. Paanaselle avautui lyhyen ajan sisään kolme vetopaikkaa, joista viimeinen osui Honka-maalin pystypuuhun. Honka sai vielä ottelun lopussa todellisen mahdollisuuden kolmeen pisteeseen, sillä kotijoukkueelle vihellettiin rangaistuspotku 82. minuutilla. Damjan Siskovksi nousi kuitenkin pelin hahmoksi torjumalla Youness Rahimin pilkun.

Viimeisiksi hetkiksi vaihtoon otettu Paananen piti pistejakoa tyydyttävänä tuloksena. FC Lahdella on kahden pelin jälkeen voitto ja tasapeli.

–Kaiken kaikkiaan oli aika ympäripyöreä peli. Siinä oli molemmilla paikkoja, joten olisi voinut kääntyä ihan kummalle vain. Toisaalta kaverilla oli pilkku eli pitää siinä mielessä olla pisteeseen tyytyväinen. Pienen nipistyksen se olisi meiltä vielä vaatinut, Paananen analysoi.

–Nämä alkukauden pelit olisi tärkeä kääntää omaksi eduksi, kun kaikilla on vielä vähän hakemista. Neljä pistettä on ihan tyydyttävä, mutta kuuteen pisteeseen voisi olla vielä tyytyväisempi, Paananen tuumasi.

Paanasella oli selvä ajatus siitä, miten harmittavat tolppalaukaukset saadaan seuraavissa peleissä uppoamaan verkkoon.

–Pitää viettää vaan enemmän aikaa tuolla reenikentällä, jospa ne siitä alkaisivat uppoamaan pokien sisään. Lähellä oli, mutta niitä ei lasketa. Maali säästyi seuraaviin peleihin, Paananen lupasi.

FC Lahti pelaa seuraavan kerran ensi lauantaina. Tulevassa kotiottelussa vastaan tulee Ilves.

FC Lahti

1 Siskovski

3 Hauhia

5 Viatkin

6 Jovanovic

9 Stenio

14 Anier (22 Hertsi 90′)

15 Sesay

19 Paananen (16 Hostikka 84′)

23 Taimi

73 Osipov (18 Jäntti 79′)

80 Dmitrijev

Varoitukset:

5 Viatkin 48′