placeholder

FC Lahti kaatoi HJK:n Kisapuistossa

Ottelun alku oli suhteellisen varovaista pelaamista kummankin joukkueen osalta. Lahtelaisten maalilla torjunut Aleksandr Vasjutin joutui pariin otteeseen torjuntatöihin, mutta selvisi niistä ilman isompia ongelmia.

FC Lahden ensimmäinen paikka aukesi 29. minuutilla, kun Pavel Osipov pääsi HJK:n keskikentän ohi ja levitti pallon oikealle puolelle Loorents Hertsille. Hertsin tulinen laukaus päätyi Maksim Rudakovin syliin.

Maaliverkot venyivät vielä ennen taukovihellystä, sillä Santeri Hostikka siirsi FC Lahden 1-0 johtoon näyttävästi 37. minuutilla. Henri Anier keskitti pallon maalille ja Hostikka täräytti pelivälineen puolivolleysta yläriman kautta verkkoon. Tilanteessa mukana ollut Loorents Hertsi hämäsi juoksullaan HJK:n puolustusta.

Pian osuman jälkeen HJK menetti pallon omalla kenttäalueella ja taas lahtelaiset olivat haistelemassa maalipaikkaa. Anier pääsi palloon ja laukoi, mutta oikean jalan yritys epäonnistui hieman. Tauolle mentiin lukemissa 1-0.

Lahtelaiset tulivat tauolta terävästi. Anierille pedattiin paikka aivan maalin edessä, mutta virolaiskärjen jatko pomppasi maalin yli. Ote jatkui tämän jälkeenkin kotijoukkueella ja HJK joutui lähinnä puolustamaan omaa maaliaan ensimmäiset minuutit.

Pian HJK kuitenkin otti pelin hallinnan itselleen ja yritti murtaa FC Lahden puolustusta pitkien hyökkäyksien ja rauhallisen pallonsiirtelyn kautta. Lahti vetäytyi alas ja vain Anier jäi ylös odottamaan hyökkäyksiä. HJK lähetti tasaisin väliajon laukauksia kohti maalia, mutta Vasjutin napsi niitä varmoin ottein kiinni. Vasta 76. minuutilla HJK sai huippupaikan, kun Klauss oli lähellä puskea tasoituksen. Pallo meni takatolpasta hitusen ohi.

FC Lahti iski ajoittain vastaan ja 80. minuutilla FC Lahti tuplasi johtonsa erikoisella maalilla. Hassan Sesay pääsi laidalta maalille ja syötti pallon keskelle kohti Hertsiä. Useiden pomppujen jälkeen osuma merkittiin HJK:n omaksi maaliksi.

Lahden maalilla torjunut Vasjutin otti ottelun kannalta ison torjunnan 79. minuutilla, kun hän nollasi hienolla reaktiotorjunnalla Nikolai Alhon. HJK sai silti kavennuksen hetkeä myöhemmin, kun Klauss suttasi pallon sisään läheltä maalia. Pian kavennuksen jälkeen Klauss oli jälleen paikassa ja pallo viuhui vain hieman ohi.

Ottelun lopussa HJK yritti myllyttää palloa Lahden maalille, mutta kotijoukkueen puolustus pelasi kurinalaisesti, eikä lisämaaleja Kisapuistoon tulleen kotiyleisön riemuksi enää tullut.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli mielissään kolmesta pisteestä. Parannettavaakin toki jäi.

-Meidän pelisuunnitelma piti hyvin tunnin ja peli oli kontrollissa. 2-0 tilanteeseen saakka homma toimi hyvin, mutta sitten passivoiduttiin ihan liikaa. Sarjan kovin joukkue sai vielä toisen vaihteen päälle ja myllytti, mutta osoitettiin luonnetta ja puolustettiin ne tilanteet lopussa. Oltaisiin voitu olla hieman huolellisempia meidän vastaiskuissa, sillä meillä oli niitä useita, Korkeakunnas näki.

-Joukkue on erittäin sitoutunut ja olen ylpeä jätkistä. Pelattiin tosi heikko peli Ilveksen vieraana ja sen jälkeen ollaan kaadettu kaksi suurinta mestarisuosikkia niin ei kai tässä voi olla kovin tyytymätön. Jokaisessa joukkueessa on voittava maalivahti ja meillä on niitä kaksi, Korkeakunnas kehui.

FC Lahti

Vasjutin

Taimi – Vjatkin – Hauhia – Sesay

Hertsi – Paananen (Voutilainen 87′) – Osipov (Dmitrijev 70′) – Gela

Anier – Hostikka (Jäntti 85′)

Varoitukset

Hertsi 22′