placeholder

FC Lahti jakoi pisteet Kemissä

FC Lahti oli päästä heti ottelun alussa ylivoimahyökkäyseen, mutta lupaava isku tyrhetyi ennen kuin maalipaikka ehti syntyä. Muutoin kamppailun ensimmäiset minuutit olivat molemmilta pientä hakemista. Pelin 12. minuutilla myös kemiläiset olivat päästä vastaiskuun kolmella kolmea vastaan. Yritys sammui huonoon syöttöön, joka karkasi päädystä yli.

Alun perusteella näytti siltä, että Sauvosaaren kuhmurainen luonnonnurmi tuotti lahtelaisille ajoittaisia ongelmia ja harhasyöttöjä tuli. Vieraat saivat vähitellen kentästä kiinni ja pallonhallinta kallistui FC Lahdelle. Kentän kunnosta johtuen eteneminen kemiläisten maalia kohti tapahtui silti usein ilmateitse.

Kesken lahtelaisten hallinnan PS Kemi oli hiipiä johtoon. Alkukauden väriläiskä Keaton Isaksson sai pallon ja pääsi nokikkain Aleksadr Vasjutinin kanssa. Venäläisvahdin hyvin hoidettu peitto piti numerot 0-0:ssa. Kotijoukkue vastasi myös seuraavasta huippupaikasta lahtelaisten puolustuksen pelattua korkean pallon huolimattomasti. Sen seurauksena Julius Lehto täräytti pallon voimalla tolppaan.

Vielä puoliajan lopussa Pavel Osipovin nousu avasi lahtelaisille puolittaisen paikan. Hassan Sesayn keskitys lensi rangaistupilkkua kohtia, mutta ensimmäisenä palloon ehtinyt Osipov ei saanut painettua kuulaa alaspäin.

Toiselle puoliajalle Lahti kaipasi hieman lisää luovuutta, jotta kotijoukkueen nolla olisi murtunut. Tauolla ei tehty vielä vaihtoja, vaan Kuhnurit jatkoivat avausmiehistöllä. Ensimmäisen vartin aikana tuli pari lupaavaa tilannetta, mutta jälleen Kemi oli se, joka rakensi seuraavan kunnon tilanteen. Keskityspallo kimposi kapteeni Mikko Hauhian olkapäästä suoraan Lehdon ulottuville. Veto lähti vihaisesti rangaistusalueen rajalta, mutta Vasjutinin venytys pelasti lahtelaiset.

64. minuutilla alkoi tapahtua vaihtopenkillä, kun sekä Loorents Hertsi että Henri Anier vaihdettiin kentälle. Välitöntä vaikutusta vaihtojen myötä ei tapahtunut maalitilanteiden osalta. Ottelun 78. minuutilla pallo pyöri jälleen lahtelaisten kannalta väärässä päässä. Kotijoukkue myllytti palloa maalia kohti, mutta lahtelaisten lihamuuri kesti tämänkin hyökkäyksen. Muutamaa minuuttia myöhemmin Santeri Hostikka koitti laukoa toisessa päässä, mutta tällä kertaa kemiläiset ennättivät väliin.

Ottelun erikoisin maalipaikka sattui Kosta Maneville. Manevin keskitys suuntautui lahtelaisten maalia kohti ja kolahti jopa ylärimaan ja siitä maalin yli.

FC Lahti pirityi viimeisiksi minuuteiksi ja loi parikin tekopaikkaa. Ensin Artjom Vjatkin pääsi puskemaan takatolpalta ja lisäajalla avautui vielä uusi paikka lähes samoilta kohdin kenttää. Kummatkin yritykset menivät ohi, mikä tiesi maalitonta pistejakoa.

FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas kuvasi peliä hankalaksi. Sauvosaaren muhkurainen ja kuiva nurmi oli hankala savotta tekonurmella harjoittelevalla vierasjoukkueelle.

-Olosuhteet vaikeuttivat meidän peliä eniten tänään. Alusta oli jokseenkin poikkeuksellinen ja lisäksi kotijoukkueelle selvästi tutumpi kuin meille plus kotijoukkue taisteli hyvin. Kyllä näkisin, että meillä oli silti riittävän hyvin paikkoja, jotta oltaisiin voitu kääntää peli meille. Vastustajan paikat tulivat meidän omasta huolimattomuudesta ja virheistä, Korkeakunnas summasi.

Hyvän alkukauden lennon vuoksi peräkkäiset tasapelit maistuvat hieman normaalia kitkerimmiltä.

-Me yritämme pelata hyökkäävää jalkapalloa myös vieraskentällä ja alusta hieman helpotti puolustavan joukkueen pelaamista. Nyt tuntuu, että ollaan otettu kaksi turhaa tasuria putkeen ja se harmittaa. Se pitää tietysti muistaa, että ollaan pelattu hyvä alkukausi. Nyt pitää vain laittaa mietintämyssyjä päähän, että käännetään nämä pelit kolmeksi pisteiksi, Korkeakunnas tuumasi.

Maaotteluiden vuoksi Korkeakunnas ruuvasi hieman totuttua avauskokoonpanoa. Muun muassa Henri Anier aloitti ottelun penkiltä ja avauksessa nähtiin Irfan Sadik.

-Ifulta ihan ok peli, mutta vielä ei ollut hänen aikansa nousta ratkaisijaksi avauksessa. Rohkaiseva esitys joka tapauksessa ja jostain se on nämä aloitettava, Korkeakunnas kehui.

FC Lahti

Vasjutin

Hauhia – Vjatkin – Jovanovic – Taimi (Hertsi 64′)

Hostikka (Sadat 84′) – Paananen – Gela – Sesay

Osipov – Sadik (Anier 64′)