placeholder

FC Lahti haki pisteet Maarianhaminasta

Ottelu lähti käyntiin mukavalla rytmillä kummankin joukkueen hyökätessä rohkeasti. Nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että kotijoukkue oli lähtenyt kamppailuun tiiviin puolustuspelin kautta. Lahtelaisten pitäessä palloa, IFK Mariehamn vetäytyi nopeasti syvälle omaan päähänsä.

Ensimmäinen todellinen paikka aukesi Aleksi Paanaselle, joka pääsi tälläämään rangaistusalueen rajalta. Veto jäi heppoiseksi, mutta seuranneesta kulmapotkusta Kalle Taimi pääsi puskemaan. Tälläkin kertaa maaliverkko jäi heilumatta.

Kotijoukkueen vastaiskut lähtivät nopeasti. 20. minuutilla Simon Silverholt nousi sähäkästi ja laukoi tulisesti kohti maalia. Siskovski torjui pallon päätyrajan yli, eikä kulmapotkusta seurannut enää mitään. Tilanne piristi saarelaisia vähäksi aikaa, mikä pakotti lahtelaiset keskittymään hetkeksi puolustamaan maaliaan.

FC Lahti luovutti pallonhallintaa asteen verran kotijoukkueelle, jotta Kuhnurien ei tarvitsisi puskea pelkästään IFK:n sumppua vastaan. 34. minuutilla IFK:n Joel Mattsson yritti kääntää ottelun kulkua kalastelemalla rangaistupotkua. Näyttävä kaatuminen palkittiin kuitenkin keltaisella kortilla ja Lahden vapaapotkulla.

Pian kortin jälkeen maaliverkot venyivät toisessa päässä. FC Lahti karkasi vierasjohtoon Artjom Dmitrijevin röyhkeän puskun myötä 36. minuutilla. Taimi keskitti tarkan pallon rangaistualueen sisään ja Dmitrijev raivasi tiensä päättäväisesti pallon luo. Oppi oli mennyt perille, sillä päävalmentaja Toni Korkeakunnas painotti juurikin röyhkeyttä ja rohkeutta ennen ottelua.

Toinen puoliaika alkoi lahtelaisittain hankalasti. Kotijoukkue IFK sai rangaistuspotkun, jonka Aleksei Kangaskolkka käytti hyväkseen tasoittaen lukemiksi 1-1. Lahti oli muutenkin pulassa saarelaisten parantaessa otteitaan. Kymmenen minuutin intoilun jälkeen kotijoukkueen ote kuitenkin hyytyi ja FC Lahti otti jälleen pallonhallinnan itselleen.

64. minuutilla Lahti meni ottelussa uudelleen johtoon. Mariehamn selvitti lahtelaisten kulmapotkun, mutta jälkitilanteesta Henri Anier lähetti pallon laidalta maalille ja sen seurauksena brassikärki Stenio pääsi tuikkaamaan johto-osuman rangaistuspilkun kohdilta.

IFK Mariehamn alkoi ottaa lisääntyvissä määrin riskejä takaiskun jälkeen. Ryhmityksen nosto avasi lisää tilaa lahtelaisten vastaiskuille ja niitä Kuhnurit myös hakivat ajoittain. Seuraava huippupaikka oli jälleen Anierin ja Steniôn käsialaa. Anier syötti Stenion puolittain läpi, mutta maalivahti Marc Nordvist selvitti tilanteen.

FC Lahti keskittyi täysin puolustamiseen viimeisellä vartilla. Isännät pitivät palloa, mutta lahtelaiset puolustivat hyvin ja kamppailu jäi suurelta osin keskialueen nyhjäämiseksi. Lisäajalla Anier oli kruunata iltansa, mutta virolaisen tykki pamahti voimalla ylärimaan. Tilanne jäi ottelun viimeiseksi, mikä tiesi täyttä pistepottia Kuhnureille.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnas iloitsi joukkueen voitosta, vaikka tyylipisteitä ei tällä kertaa kerättykään.

–Taisteluvoitto, vaikka meillä nyt olikin enemmän paikkoja. Vaikea peli tästä tuli ja olen tosi tyytyväinen poikien ilmeeseen. Viime ottelu oli meiltä shampanjafutista ja tämä ylsi hädintuskin keskikaljaan. Oleellista oli silti ottaa kolme pistettä ja joukkue kyllä esitti luonnetta taistelemalla. Ei saatu pallollista peliä tänään rullaamaan, mutta puolustuspeli oli hyvää, Korkeakunnas kehui.

Korkeakunnaksen mukaan ensimmäinen puoliaika oli joukkueelta sekava. IFK Mariehamnille tuomittu rangaistuspotku havahdutti lahtelaiset kuitenkin jälleen peliin mukaan ja pelaamaan.

–Pilkku herätti joukkueen. Täytyy tosin muistaa se, ettei sellaista shampanjafutista voi koko ajan pelaja ja välillä pitää ottaa pisteitä rumallakin pelillä. Eli erittäin iloisin mielin, eikä pahempia loukkaantumisiakaan tullut. Voitto kuittaa tahmean kotipelin, vaikka tämä tulikin eri tavalla. Turha tätä on analysoida liikaa, tosi tärkeä voitto pitkän päivän jälkeen, aamuviideltä joukkueen kanssa liikkeelle lähtenyt Korkeakunnas summasi.

FC Lahti

Siskovski

Hauhia – Vjatkin – Jovanovic

Taimi (Hertsi 65′) – Dmitrijev – Paananen – Sesay

Stenio (Voutilainen 82′) – Anier – Hostikka (Gela 65′)

VAROITUKSET

Sesay 15′

Hostikka 44′

Dmitrijev 73′

Stenio 81′