FC Lahden viime kauden kapteeni lopettaa pelaajauransa

FC Lahdessa viime kaudella kapteenina toiminut Juho Pirttijoki lopettaa komean huippu-uransa. Toijalasta maailmalle ponnistanut lempeä jätti pelasi kahden kauden aikana FC Lahden paidassa 30 liigaottelua. Topparina luutimisen lisäksi hän onnistui otteluissa kolmesti myös maalinteossa.

Juho Pirttijoki pelasi urallaan Suomen lisäksi Ruotsissa GIF Sundsvallin riveissä Ruotsin pääsarjaa. Veikkausliigassa toppari pelasi 96 ottelua, jonka lisäksi hän juhli kertaalleen Suomen mestaruutta ja Suomen Cupin voittoa. Pirttijoen komea ura tuli päätökseen ja toppari on kääntänyt jo uuden lehden elämässään.

– Tällaisen päätöksen olen tehnyt. Se on ollut jo kauden loppumisen jälkeen vahvana. Annoin itselleni aikaa marraskuun ja joulukuun ajan ja katsoa, millä fiiliksillä olen vuoden vaihteen jälkeen. Sellainen olo tuli todella rikkonaisten viime kausien jälkeen, että ihan sata prosenttinen palo jalkapalloa kohtaan ja ammatikseen pelaamiseen ei ole ollut siinä. Loukkaantumisia on ollut paljon ja jokainen niistä on kolahtanut itseeni aina vaan kovempaa. Näin olen päätynyt siihen ratkaisuun, että pelihommat ammattilaispuolella loppuvat. Totta kai on vähän haikeat fiilikset, mutta toisaalta olen äärettömän innoissani siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Käännetään uusi sivu ja olen jo aloittanut jo uudet työt myynnin ja asiakaspalvelun parissa. Katsotaan, mihin se ura siitä urkenee, Pirttijoki kertoo.

Pirttijoki muistelee aikaansa Lahdessa lämmöllä. Hän kertoo yhdeksi uransa ikimuistoisimmista hetkistä kauden 2022 viimeisen ottelun Turun Palloseuraa vastaan, jossa Lahti varmisti sarjapaikkansa. Pirttijoki kuitenkin harmittelee hieman sitä, että ei pystynyt aina antamaan täyttä fyysistä panosta kentällä.

FC Lahden kanssa on ollut paljon hyviä hetkiä. Minulla on mahtavia muistoja pelikavereista, taustoista ja kannattajista. On paljon asioita, joita en tule ikinä unohtamaan, ja nimenomaan positiivisessa mielessä. Ainoa harmi henkilökohtaisesti oli se, että en pystynyt antamaan ihan sitä täyttä panosta fyysisesti kentällä, mitä olisin toivonut. Mutta se on elämää ja se on eletty jo ja siihen ei voi enää vaikuttaa. Kauden 2022 viimeinen ottelu Tepsiä vastaan on jäänyt päällimmäisenä mieleen. Se fiilis sen ottelun jälkeen oli aivan uskomattoman hieno, yksi parhaita, joita olen jalkapalloilijana kokenut, Pirttijoki muistelee.

Pirttijoki kiittää FC Lahtea ja sen kannattajia. Hienona esikuvana toiminut toijalalainen lähettää onnentoivotuksensa lahtelaisille tulevaan kauteen. Hän uskoo, että Lahden tuleva kausi tulee olemaan positiivinen.

– Todella isot tsempit FC Lahdelle tulevaa kautta kohti. Uskon, että Toni Lindbergin alaisuudessa kaudesta tulee äärettömän hyvä. Lahden kannattajien tukemana FC Lahti tulee pärjäämään hienosti Veikkausliigassa. Suuri kiitos kaikille, jotka ovat FC Lahden ympärillä työskennellyt ja pyörinyt. Aivan armottoman iso tuki on tullut jokaiselta. Paljon on sellaisia hetkiä, joita en tule koskaan unohtamaan. Kiitos siitä, Pirttijoki päättää.

FC Lahti kiittää Pirttiä yhteisistä hetkistä ja toivottaa kapteenilleen kaikkea hyvää tulevaisuuteen!

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: