placeholder

FC Lahden kotitaika piti SJK:ta vastaan

Kolme vierasottelua putkeen ennen paluuta Kisapuistoon pelanneet lahtelaiset hallitsivat ottelun ensimmäistä puoliaikaa. SJK ei saanut hyökkäyspeliään kulkemaan, minkä vuoksi seinäjokiset tyytyivät lähinnä puolustamaan omaa maaliaan.

Kertaalleen pallo meni jo vieraiden maaliin, mutta Igor Jovanovicin kulmapotkusta puskemaa osumaa ei lopulta hyväksytty. Tuomariston tulkinnan mukaan tilanne oli paitsio, minkä vuoksi ottelu jatkui kotijoukkueen protestoinnista huolimatta vieraiden vapaapotkulla.

Puoliajan lopussa pallo kävi vielä lähes maaliviivalla, mutta SJK:n maalivahti Mihkel Aksalu sai siivottua kuulan selvemmille vesille viime hetkellä. Tauolle mentiin maalittomassa 0-0 -tilanteessa.

Toisella puoliajalla Lahden hallinta ei ollut enää niin selvää, vaan peli tasottui, eikä kummallekaan veinannut avautua kunnollisia tekopaikkoja. Vajaan tunnin pelin jälkeen Santeri Hostikka pääsi kokeilemaan herkulliselta etäisyydeltä vapaapotkua, mutta tällä kertaa pallo suhahti maalin yli.

SJK:n Johannes Laaksonen vastasi vieraiden parhaista yrityksistä. Laaksonen oli kertaalleen järjestämässä tilannetta ja kertaalleen hän yritti itse ovelaa sijoitusta takakulmaan. Kierteinen pallo meni lopulta reilun metrin verran maalista ohi.

Ottelu alkoi haiskahtaa vahvasti tasapelille, kunnes laidalla tutusti pelannut Hassan Sesay sai hankittua Lahdelle rangaistuspotkun. Sesay lähti pallon perään SJK:n rangaistusalueella, mutta joutui Aksalun kaatamaksi, minkä seurauksena oli ansaitusti rankkari. Henri Anier viimeisteli ottelun ratkaisun viileän varmasti maalin vasempaan alakulmaan.

Pisteet jäivät Lahteen Anierin 88. minuutin maalilla. FC Lahti pelaa seuraavan kerran 18.5., kun RoPS saapuu Kisapuistoon. Aurinkoinen keli ja lahtelaisten hyvä vire houkutteli maanantai-illan SJK-otteluun 2 503 katsojaa.

Lahtelaisten päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli pisteisiin tyytyväinen, vaikka sen varmistumista saatiin tällä kertaa odottaa täydet 90 minuuttia.

–Eka puoliaika oli tosi hyvä meiltä. Toisella kaveri teki muutoksia ja niin mekin tekemällä hyökkääviä vaihtoja. Meillä alkoi myös vähän jalka painaa, mihin vaikuttivat myös vastustajan tekemät muutokset. Päällimmäisenä kuitenkin ilo ja tyytyväisyys, se oli työvoitto, joka ansaittiin, Korkeakunnas kehui.

FC Lahti on voittanut peräkkäisissä otteluissa mestarisuosikeiksi luetut HJK:n ja SJK:n.

–Isojen kaatamiset vaan lisäävät joukkueen itseluottamusta. Välillä valmennustiimin taktiset viritykset ovat aiheuttaneet kysymysmerin näköistä porukkaa, mutta on siinä aina joku juju ollut ja aika hyvin on pojat sitoutuneet, Korkeakunnas kertoi.

FC Lahti

Siskovski

Sesay – Jovanovic – Vjatkin – Hauhia

Hostikka – Paananen (Gela 63′) – Dmitrijev – Taimi (Stenio 68′)

Anier – Jäntti (Hertsi 75′)