Eemeli Virta jatkaa Lahdessa

FC Lahti ja Lainion Akun kummipelaaja, keskikentän moniosaaja Eemeli Virta ovat allekirjoittaneet jatkosopimuksen. Sopimus kattaa kaudet 2022 ja 2023. Eilen nimipäiviään viettänyt Virta on 20-vuotias ja pelannut FC Lahdessa vuodesta 2017 alkaen.

Virta syntyi Anjalankoskella ja kasvoi jalkapallon parissa Myllykosken Pallossa. Hän siirtyi Lahteen suorittamaan lukiota ja pelaamaan FC Reippaan ja FC Lahden junioreihin. Keskikenttämies oli voittamassa myös ASM-sarjan mestaruutta. Virta debytoi FC Lahti -paidassa tammikuussa 2018 harjoitusottelussa Pallokerho Keski-Uusimaata vastaan. Virallisen debyytin hän teki europeleissä islantilaista FH Hafnarfjörduria vastaan.

Liigassa Virta on pelannut yhteensä 48 ottelua. Maaleja keskikentän nuorukainen on iskenyt pääsarjassa kolme. Tällä kaudella Virta on pelannut Veikkausliigassa 14 ottelua ja iskenyt yhden komean yläkulmapommin KTP:n verkkoon. Kymppipaitaa kantava Virta on itse tyytyväinen jatkosopimukseen.

– Olen hyvillä mielin tietenkin ja innolla odotan tulevaa kautta ja loppukautta. Kausi on mennyt hyvin ja vielä on kovat panokset ja nyt teemme töitä, että saavutamme tavoitteet loppukauden osalta. Ja on pakko mainita, että peleissä on ollut hyvä meininki kannattajilla ja on ollut tosi siistiä pelata. Toivotaan, että sama meininki jatkuu, Virta lähettää terveisiä.

FC Lahden päävalmentaja Ilir Zeneli puolestaan on ylpeä nuoresta tähdestään. Zeneli kuvaa Virtaa esimerkilliseksi ihmiseksi ja urheilijaksi. Päävalmentajan mukaan Virta on iso ja tärkeä palanen Lahden pelaamista myös tulevaisuudessa.

– Olen erittäin iloinen ja ylpeä siitä, että Eemeli jatkaa meidän kanssamme vielä kaksi vuotta. Hän on erittäin tärkeä palanen ihmisenä ja pelaajana tätä joukkuetta ja kasvavaa perhettä. On ollut hieno nähdä Eemelin kasvua ihmisenä ja urheilijana. Ensi vuonna hänen roolinsa ja vaikutuksensa tulee olemaan erittäin iso. Hän on osa meidän peli-identiteettiä ja vastuunkantoa. Olen ylpeä ja iloinen Eemelin jatkosta ja siitä, että hän kokee voivansa vielä kasvaa meidän kanssamme, Zeneli kertoo.

Eemeli Virran otteita voi seuraavan kerran ihastella Lahden stadionilla lauantaina 18.9. ottelussa AC Oulua vastaan. Sitä ennen FC Lahti pelaa vierasottelun Tampereella.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Lauri Ilola