placeholder

Aleksi Paananen: Kaikki on avoinna

FC Lahden keskikentänmoottori Aleksi Paananen näkee joukkueensa otteiden ailahdelleen kuluvalla kaudella. Tavoitteet loppukaudelle ovat selkeät.

– Aika ailahtelevaa pelaamista ollut kaiken kaikkiaan. Varsinkin vieraskentältä on ollut jostain syystä aika hankalaa. Ennen juhannusta tiputtiin Suomen Cupista ja nyt keskitytään täysillä liigaan. Siinä mielessä mitään ei olla vielä menetetty. Varsinkin kolmossijasta alaspäin on tosi tasaista, vielä on mahdollisuudet mitaleille ja sitä lähdetään saalistamaan, Paananen summaa.

Paananen on ollut joukkueen kantavia kuluneella kaudella. Omia suorituksiaan hän arvioi vaatimattomasti.

– Semmoinen ihan OK. Alkukaudesta tuntui, että oma pelaaminen toimi ihan hyvin. Nyt tuo otteluruuhka on näkynyt omissakin otteissa. Paljon pelejä tullut ja ehkä semmoista pientä väsymystä tullut. Tahti onneksi vähän rauhoittuu. Pystyy vähän treenailee pelien välillä ja palautua seuraavaan peliin. Siinäkin mielessä oma tekeminen parantuu, Paananen näkee.

Viime keskiviikkona PS Kemistä saavutettu 1-0 –kotivoitto oli joukkueelle henkisesti tärkeä, vaikka siitä jouduttiinkin maksamaan kovaa hintaa Hassan Sesayn ja Miikka Mujusen loukkaantumisten muodossa.

– Oli tärkeä voitto henkisesti joukkueelle. Saatiin nollattua Cupin häviö lopullisesti, kun päästiin heti voittokantaan. Tasainen sarja ja nyt ei olla todellakaan kaukana kolmossijasta. Kaikki on avoinna, Paananen sanoo.

Tulevana sunnuntaina Lahti kohtaa kotikentällään Paanasen edellisen seuran KuPS:n. Vaikka Paananen on KuPS:n kohdannut jo useampaan otteeseen Lahden paidassa, on ottelu hänelle erityinen.

– Varmaan aina tulee sytyttämään, kun monta vuotta siellä pelannut ja kasvattajaseura. Siinä mielessä aina tulee olemaan tietyllä tavalla erityinen matsi. Ehkä pahin kiima on jo hävinnyt siitä, Paananen tietää.

KuPS löytyy sarjataulukosta sijalta kolme, mutta sillä on vain kaksi pistettä enemmän kerätty kuin Lahdella. Tämän kauden KuPS:n kanssa kannattaa olla erityisen hereillä erikoistilanteissa.

– He puolustaa erittäin tiiviisti ja heillä on vaarallinen hyökkääjä sekä hyvät erikoistilanteet. Siihen pitää varmasti kiinnittää huomiota, boksipelaamisemme pitää olla priimaa. En ole seurannut tilastoja, mutta veikkaan, että he ovat Veikkausliigan paras joukkue erikoistilanteissa. Tosi paljon ovat tehneet maaleja kulmista ja vastaavista. Huomioidaan vastustajan pelaamista, mutta pitää keskittyä myös omaan pelaamiseen, Paananen tietää.

Paanasen sopimus Lahden kanssa loppuu tähän kauteen. Urallaan eteenpäin tähtäävällä pelimiehellä katseet ovat luonnollisesti suuremmissa sarjoissa.

– Totta kai aina ulkomaan kentät kiinnostaa. Varmaan jos on mahdollisuuksia, olisi mielenkiintoista käydä pelaamassa ulkomailla. Se kortti on auki. Se tietysti riippuu omista otteista tällä kaudella mihinkä rahkeet riittää. Kaikki on tässä vaiheessa auki, mitään ei ole poissuljettu, Paananen kertoo.
Paananen kokee menneensä Lahdessa eteenpäin pelaajana, mutta tietää omat kehityskohteensa.

– Itse tiedostan, että olen mennyt eteenpäin. Vielä kaipaan omaan tekemiseen tietynlaista vaarallisuutta, vaikka keskikentällä pelaan. Ratkaisevien syöttöjen antamisessa ja tehopisteille pääsemisessä kaipaan petraamista. Siinä on selkeä kehityskohde, Paananen miettii.

Lahteen savolainen on kotiutunut mainiosti, eikä jatko mastojen juurella ole lainkaan mahdoton ajatus.

– Olen viihtynyt tosi hyvin Lahessa. Syy miksi halusin KuPS:sta siirtyä pois, kaipasin pientä potkua uralle ja sen Lahti on mahdollistanut. Kaikin puolin olen viihtynyt tosi hyvin ja missään nimessä jatkoa ei poissuljeta, Paananen päättää.