placeholder

​Stenio jatkaa FC Lahdessa

Viime keväänä Stenio vakuutti FC Lahden valmennuksen testileirillä Espanjassa. Lyhyestä preseasonista huolimatta hän aloitti kauden väkevästi osumalla heti toisessa liigaottelussaan HIFK:ta vastaan. Kauden mittaan maaleja syntyi yhdeksän kappaletta.

Mutta kuten arvella saattoi, sopeutuminen Suomeen ja uuteen ympäristöön ei ollut Steniolle se kaikista helpoin temppu. Siksi hän uskoo ensi kaudella olevansa entistä parempi pelaaja FC Lahdelle.

– Se oli ensimmäinen kauteni pois Brasiliasta. Täällä jalkapallo, kulttuuri, kieli ja varsinkin sää ovat täysin erilaiset mihin olin tottunut, joten minun piti sopeutua, Stenio kertoo.

– Odotan, että ensi kausi tulee olemaan parempi. Nyt minulla on enemmän aikaa valmistautua ja olen sopeutunut paremmin. Tulen tekemään parhaani, että pystyn auttamaan FC Lahtea ja joukkuetovereitani.

Kuten jo mainittu, iski Stenio päättyneellä kaudella yhdeksän täysosumaa ollen FC Lahden toiseksi paras maalintekijä. On kuitenkin huomioitava, että näistä maaleista neljä oli voittomaaleja, kaksi siirsi Kuhnurit johtoon ja kaksi tasoitti ottelun. Brasilialainen tuntui osuvan aina kovassa paikassa.

– Stenio pelasi vahvan tulokaskauden ja on hienoa, että hän jatkaa meillä. Kaikki tulee olemaan hänelle ensi kaudella helpompaa ihan jo parantuneen englannin kielen vuoksi. Fysiikkapuolella on vielä kehitettävää, mutta hän on motivoitunut menemään urallaan eteenpäin. Stenio tulee tekemään ensi vuonna entistä kovempaa jälkeä, päävalmentaja Toni Korkeakunnas vakuuttaa.