placeholder

​Pavel Osipoville jatkosopimus

Venäläinen keskikenttämies Pavel Osipov debytoi Lahdessa jo kaudella 2016 pelaten 12 Veikkausliigaottelua, joissa syntyi yksi maali. Viime talven harjoitusottelut antoivat osviittaa, että edessä olisi todellinen läpimurto.

Maaliskuussa Osipov kuitenkin loukkasi polvensa sillä seurauksella, että 21-vuotiaan keskikenttämiehen pelit loppuivat ennen kuin kausi ehti edes toden teolla alkaa.

– Se oli todellinen sääli. Silloin näytti, että hän oli huippukauden kynnyksellä, Toni Korkeakunnas kertoo.

Kymppipaikalla parhaiten viihtyvä, mutta myös laidalla tarpeen vaatiessa pelaava Osipov teki koko kevään ja kesän kovasti töitä kuntoutuksen kanssa. Syksyllä hän liittyi takaisin joukkueharjoituksiin.

– Kun Pavel tuli takaisin, hän oli entistä energisempi ja juoksuvoimaisempi. Kaikki merkit viittaavat siihen, että hän on parempi pelaaja kuin mitä oli viime vuonna, ”Toke” uskoo.

– Hänestä tulee olemaan paljon apua. Pavel on todellinen joukkuepelaaja, joka saa näyttämään asiat helpoilta ja kaverit vieressä paremmilta. Huippupelaajasta on kysymys, Korkeakunnas muistuttaa.

Myös Osipov itse on luonnollisesti tyytyväinen, että vaikeudet on selätetty ja kädessä on sopimus ensi kaudesta.

– Tunnen olevani taas sataprosenttisesti kunnossa. Olin todella iloinen päästyäni takaisin joukkueharjoituksiin, koska oli vaikeaa toipua ja olla yli puoli vuotta ilman rakkainta lajiani jalkapalloa, Osipov kertoo.

– Olen iloinen, että minulla on mahdollisuus viettää ainakin yksi vuosi lisää FC Lahdessa. Joukkue on mielestäni loistava ja olen lisäksi todella iloinen mahdollisuudesta pelata Eurooppa-liigaa.

Osipov tunnustaa, että hän seurasi hermostuneena ja jännittyneenä FC Lahden dramaattista loppukautta, joka vei lopulta eurokentille. Hän onkin asettanut kovat tavoitteet tulevalle vuodelle.

– Ensinnäkin, haluan voittaa Veikkausliigan. Henkilökohtaisesti haluan mitä kuka tahansa pelaaja eli tehdä maaleja ja syöttää niitä. Tietenkin yritän myös ilahduttaa faneja. Siitä kaikki voivat olla varmoja, että tulen tekemään parhaani, Osipov vakuuttaa.

Pavel Osipovin sopimuksen myötä FC Lahdella on kasassa 13 sopimuspelaajaa.