placeholder

​Otteluraportti: RoPS – FC Lahti 1-0 (1-0)

Ensimmäinen puoliaika tarjoili tapahtumaa oikein kunnolla. FC Lahti sai pallon maaliin jo kymmenen minuutin jälkeen, mutta Pavel Nazimovin osuma hylättiin paitsiona. Hetkeä myöhemmin Santeri Hostikan puolittainen läpiajo tyssähti heikkoon laukaukseen.

Sitten oli isäntien vuoro yrittää maalintekoa. Timo Stavitski pudotti hienosti David Addyn keskityksen Emeka Ezelle, joka voitti kaksinkamppailussa Kalle Taimin ja kääntyi laukomaan, mutta veto karkasi reilusti ohi lähietäisyydeltä.

Avauskokoonpanoon noussut Nazimov oli pirteällä pelipäällä ja oli onnistua maalinteossa puolen tunnin tuntumilla. Venäläislaituri laukoi Hostikan keskityksestä hyvän volleyn, jonka RoPS-vahti Antonio Reguero onnistui kuitenkin torjumaan.

RoPS sen sijaan ei erehtynyt enää omassa paikassaan 31. minuutilla. Aleksandr Vasjutin torjui erinomaisesti Ezen laukauksen, mutta kuhnuripuolustus pelasi maalin edessä pehmeästi ja Eze pääsi itse paluupalloon, syötti keskustaan, josta Lassi Järvenpää survoi pelivälineen verkkoon.

Heti perään Vasjutin joutui venymään parhaimpaansa estääkseen Järvenpään tulisen laukauksen 16 metristä. Tilanteeseen pallon tarjoili Saku Ylätupa.

Nazimov pääsi vielä kertaalleen kokeilemaan laukaustaan ennen taukovihellystä, mutta Reguero onnistui torjumaan. Tauolle mentiin RoPSin 1-0 johdossa.

Reguero oli jälleen mies paikallaan tolppien välissä toisen puoliajan alussa, kun RoPS-vahti torjui Marko Simonovskin tulisen laukauksen aivan maalin nurkasta. Simonovski viritteli laukaustaan hetken päästä uudelleen hyvästä paikasta, mutta tällä kertaa niukasti ohi maalin.

FC Lahti haki läpi toisen puoliajan kiivaasti tasoitusmaalia, mutta todelliset maalipaikat jäivät vähiin. Useat keskitykset laidoilta kilpistyivät lähes poikkeuksetta RoPS:n puolustusmuuriin. Aivan ottelun lopussa niin Stenion kuin Simonovskin ohjaukset lähietäisyydeltä karkasivat harmittavasti ohi maalin. Näin lahtelaiset kokivat Rovaniemellä kauden ensimmäisen tappionsa.

– Maali jäi uupumaan tänään, emme vain saaneet palloa sisään. RoPS teki yhden maalin ja puolusti tarkasti loppuun asti, ruoti Kalle Taimi ottelun jälkeen.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnas olisi puolestaan kaivannut enemmän ”jätkämäisyyttä” hyökkäyspeliin.

– Kaipasin enemmän rohkeutta hyökkäyspeliin, että olisimme haastaneet vastustajaa enemmän. Meidän olisi pitänyt pystyä murtautumaan paremmin. Saimme palloa paljon boksiin, mutta emme olleet riittävän teräviä. Meidän olisi pitänyt olla rohkeampia ja röyhkeämpiä, Korkeakunnas harmitteli.

– Olisimme voineet liikuttaa vielä enemmän palloa ja pistää vastustajaa enemmän puntariin, mutta otamme tästä opiksi. Tietysti harmittaa, koska pisteitä olisi ollut tänään otettavissa,”Toke” jatkoi.

FC Lahti pelaa seuraavan kerran ensi perjantaina, kun Lahden Stadionilla vastaan asettuu KuPS.

RoPS – FC Lahti 1-0 (1-0)
31. Lassi Järvenpää 1-0

FC Lahti: Vasjutin; Hauhia, Taimi, Kärkkäinen, Sesay (61. Shala); Nazimov (79. Sadat), Paananen, Helmke, Hostikka (61. Hertsi); Simonovski, Stenio